Vuosi 2017

On aika vuosikatsauksen!

Tämä vuosi on hurahtanut ohi todella nopeaan - sanotaan, että pienten lasten kanssa vuodet ovat lyhyitä, mutta päivät pitkiä ja tuo sanonta pitää hyvin paikkansa. Vuosi 2017 on ollut jälleen monessa mielessä käänteentekevä. Todella raskas vuosi, mutta silti monella tapaa hyvä vuosi. 

Tänä vuonna on seikkailtu ympäri Suomea ja vähän maailmallakin. On aktivoitu kummitätejä kesäretkillä ja vietetty paljon hyviä hetkiä rakkaiden kanssa. Olen valvonut lukemattomia öitä töissä ja neulonut ainakin kuusi villapaitaa sekä rajattoman määrän sukkia. Olen tuijottanut ainakin 400 jaksoa Greyn anatomiaa ja tutustunut sairaalamaailmaan myös ihan oikeassa elämässä. Tytöt ovat kehittyneet taaperoista leikki-ikäisiksi ja jaksavat hämmästyttää taidoillaan päivittäin. 

Perinteinen vuosikysely vastauksineen vielä; 

1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Olen useammankin ja onnellinen jokaisesta. 

2. Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen uskaltanut tehdä monia uusia asioita ja olen myös oppinut kaikenlaista.

3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana? 
Jonkinlaista seurustelua tämä naimisissa olo edelleen kai on.


4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta? 
Hyviä muistoja on hurjan paljon - ihan alkuvuodesta muistot Gambian lämmöstä. Kyproksen matkalta muistan tyttöjen riemun uimisesta ja kesäreissu Muumimaailmaan on jäänyt mieleen. Laivamatka ja kannella tanssivat taaperot sekä tyttöjen leikit ystäviensä kanssa ovat parhaiden muistojen joukossa. Ja ihan vaan ne arkiset hetket, kun tytöt kikattavat keskenään tai käpertyvät kainaloon - muistoja, jotka piirtyvät muistiin.


5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?

En tietääkseni ainakaan. Etääntymistä joihinkin ystäviin on havaittavissa, mutta ei suoranaisia riitoja.


6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana? 
Vuoden kommellukset ovat kasvattaneet, kuten kuuluukin.

7. Oletko lihonnut? 
Oi kyllä.

8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.

9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN tämän vuoden aikana? 
En ole elokuvissa käynyt koko vuonna ollenkaan!

10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana? 
En.

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus? 
Parhaita uusia tuttavuuksia ovat ihan naapurista löytyneet ystävät. 

12. Synnyttikö kukaan läheisesi? 
Useampikin <3

13. Kuoliko kukaan läheisesi? 
Ikävä kyllä. 

14. Missä maissa kävit? 
Aloitettiin vuosi Gambiassa, keväämmällä käytiin tyttöjen kanssa Kyproksella ja kesällä käväistiin Ruotsissa. 

15. Mitä haluaisit tulevalta vuodelta sellaista, mitä ei tänä vuonna tapahtunut? 
Uusia kokemuksia, uusi tuttavuuksia, uusia seikkailuja ja enemmän aikaa perheen sekä ystävien kanssa.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2017?
Mieleen ei tule mitään tiettyä päivämäärää - toki esimerkiksi tyttöjen syntymäpäivä ja läheiset yhdessä niitä juhlimassa ovat jääneet muistiin.

17. Vuoden suurin saavutuksesi? 
En saavuttanut mitään suurempia, mutta vuoden väsymyksen ja syksyn sairastelujen jälkeen saavutuksena pidän tuota kilpirauhasdiagnoosia ja sen tuomaa muutosta.  

18. ...ja suurin epäonnistuminen? 
En usko epäonnistumisiin, on vaan valintoja. Joitain asioita olisin voinut hoitaa paremminkin, mutta mitään en kuluneelta vuodelta kadu. 

19. Kärsitkö vammoista?
Varsinaisista vammoista en kärsinyt, mutta vietin useamman yön sairaalassa kyllä. Tänä vuonna sairaskiintiö tuli täytettyä ihan kunnolla.

20. Mikä oli paras asia, jonka ostit? 
Päätettiin isämiehen kanssa heittäytyä villeiksi ja ostettiin itse itsellemme joululahjaksi matka Gambiaan - se on eittämättä vuoden paras ostos. 











--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.