Oon jo vuosia itse lahjoittanut kuukausittain pienen summan YK:n naisten järjestölle UN Womanille sekä Kirkon Ulkomaanavun Naisten pankille. Itselle kovin naurettavan pieni summa voi jollekin toiselle olla uuden elämän alkusysäys. Jotenkin tänään ja lähipäivinä olen paljon ajatellut sitä, mitä noilla rahoilla tehdään, on tehty ja mihin, kenelle ne oikeastaan menee. Päädyin surffailemaan molempien järjestöjen sivuilla ja lukemaan välillä tippa linssissä erilaisia tarinoita ja elämänkohtaloita.
Tässä maailmassa on satoja avustusjärjestöjä, jotka auttavat ihmisiä ympäri maailmaa. Välillä itseäni ärsyttää se, että ei todellisuudessa voi tietää meneekö omat rahat oikeasti perille asti. Mutta toisaalta, pakko on luottaa ja uskoa. Tuo alla oleva video herätti itsessäni paljon ajatuksia, siksi sen jaan. Meillä on sitä, mitä he vielä toivovat joskus saavuttavansa; onnea, vapautta, rauhaa.. Ehkä me voidaan vaikuttaa siihen, että heillekin se mahdollistuisi.
Tänään uutisvirrasta nousi esille myös tällainen artikkeli, joka sai mun vielä unisen pään heräämään ja ajattelemaan. Ollaan me aika onnekkaita paskiaisia täällä Pohjolassa. Hirmuisen onnekkaita. Miltä näyttäisi meidän jokaisen kuvaamana vapaus tai onnellisuus? Kuinka erilaista se onkaan, kuin esimerkiksi tuolla Palestiinan alueella.
Ei kommentteja
Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.