Katkeruuden keitto

keskiviikko 28. elokuuta 2013



Olen aina ajatellut, että kateus on ihan vihoviimeinen tunne. Se kuluttaa ihmistä, eikä oikeastaan koskaan tuo mitään hyvää. Kuitenkin viime aikoina oon jotenkin huomannut, että tietynlainen kateus on koko ajan läsnä mun tän hetkisessä elämässä. Kun näkee kaupassa pariskunnan miettimässä, mitä tekisi tänään ruoaksi. Kun kadulla kulkee pari käsi kädessä. Kun on kylässä ystäväpariskunnan luona ja lähtee pois; toiset jäävät yhdessä kotiin ja puuhaavat arjen askareita. Ja käyvät yhdessä illalla nukkumaan. Kun katsoo telkkaria ja kaksi ihmistä rakastuu toisiinsa. Sellaiset pienet hetket, kun näkee pariskuntia jotka on onnellisia ja yhdessä. Huomaan löytäväni itseni istuskelemasta kahvilassa ja katselemassa kaikenlaisia pariskuntia, jotka viettää yhdessä aikaa. Huomaan hymyileväni surumielisesti. Ja nyt. Haluan tästä tunteesta eroon! En halua olla katkera ja kateellinen. Se vie liikaa. Mutta on vaikeaa olla onnellinen ja onneton samaan aikaan. Ja pahinta tässä on se, että en osaa olla onnellinen toisten puolesta. Se kuluttaa myös todella paljon. Tällä erää tuntuu siltä, ettei tämä voi paremmaksi muuttua. Mutta toisaalta tiedän sen, että kahden kuukauden päästä tilanne muuttuu. Johonkin suuntaan. Nyt jollain lailla koko oma elämä on jonkun virkamiehen käsissä, loppupeleissä joku muu tekee sen päätöksen, että saadaanko olla yhdessä ja onnellisia. Ei mitenkään mukava tunne. 

On arjessa onneksi asioita, jotka tekee iloiseksikin. Myös ne ystäväpariskunnat, jotka viettää tällaisen katkeran yksinäisen kapiaisen kanssa. Ja ihanat syksyisen aurinkoiset päivät. Rakastan syksyä ja sen tunnelmaa. Innolla odotan jo vähän viileämpiä ilmoja, että saa vetää villapaidan päälle ja villasukat jalkaan. Ja työ on myös onnea tuova tekijä, erityisesti työkaverit. Meillä on ihan uskomattoman mahtava työtiimi. Ja muistot, ne tuo aina hyvän mielen. Onneksi myös voi luoda uusia muistoja, oli sitten yhdessä tai ei. 

Onnellisuuskala. Hymyilee vielä kalatiskilläkin!



2 kommenttia:

  1. Voi että.. :/ Toivotaan parasta! Jaksamista! :)

    Hanna-Maire

    VastaaPoista
  2. Mitäs muutoksia sulla on suunnitelmissa kuukauden päähän..? :) <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan