Avaimet onneen hukassa

Sulje silmät. Vedä syvään henkeä. Pidätä hengitystä laskien kolmeen ja hengitä pitkään ulos. Toista kymmenen kertaa.

Makaa keskellä lattiaa pimeässä huoneessa. Kuuntele musiikkia.

Kuuntele virsi ja keskity sen sanoihin. 

Sulje silmät ja matkaa ajatuksissasi paikkaan/hetkeen, jossa oli todella onnellinen. Kuvittele ne tunteet ja aistimukset. Uppoudu muistoosi.

Tai sit vaan opitaan ottamaan rennosti!

Kun oikein ärsyttää, tarvitsee sitä ärsytystä purkaa jotenkin. Aina voi hakkaa päätä seinään tai jotain muuta fiksua, mutta nuo neljä asiaa yleensä on sellaisia jotka rauhoittaa. Tänään oon kuunnellut oikein urakalla noita virsiä, joista tällä erää ehdoton lemppari on virsi 510.

"Otan yhden askelen kerrallaan
ja pääsen perille."

Kaikista paras lääke ärsytykseen taitaa olla kuitenkin ystävät. Ja niitä minulle kyllä on siunaantunut. En taas pääse yli enkä ympäri siitä asiasta. Oon maailman onnekkain, kun mun ympärillä on niin uskomattomia ihmisiä. Esimerkiksi kun ärsyttää, joku jaksaa kuunnella ja olla läsnä. Onneksi nyt oon jo ärsytyksessäni päässyt siihen pisteeseen, että eniten ärsyttää se, että ärsyttää. Eipähän asia miksikään muutu, vaikka sitä kuinka pyörittelisi päässään. Kannattaa siis vaan unohtaa ja jatkaa matkaa. Onneksi asioilla on tapana selkiytyä. 

Viime viikkoihin on mahtunut paljon ärsytystä. Mutta paljon enemmän ilon ja onnen hetkiä. Pitää muistaa iloita pienistä asioista. Kuten siitä, että syksy saapui ! On ihanaa, kun maailma herää hetkeksi eloisaan ihanaan väriloistoon ennen kuin käy talveksi levolle. Ja sellainen olo on itselläkin. Talvella ehtii sitten murjottaa. 

Vintiön kanssa seikkaillaan Jyväskylässä vielä tämä ilta. Huomenna taas suunnataan kohti kotia ja töitä. Nyt täytyy kiirehtiä nauttimaan vielä ystävien seurasta. Ensi viikon istun kotona (silloin, kun en ole töissä) ja naputtelen koulujuttuja. Päädyin siihen lopputulokseen, että niin kauan ne ahdistaa kun ne on tekemättä. Jos naputtelen ne kaikki nyt pois, niin eipähän ahdista enää. 

Täytyy palata vielä ensi viikolla niihin tunnelmiin, mitä oli vuosi sitten. Oltiin juuri päästy Gambiaan ja kenties yksi elämäni suurimmista seikkailuista oli aluillaan. Paljon on vuodessa tapahtunut ja kaikki sai alkunsa viime syksynä. Mieletöntä sanoisinko. Jollain tapaa olen jopa ihan eri ihminen kuin vuosi sitten. Onko se hyvä asia vai ei. Sitä en osaa sanoa.