Laukku pakattuna

Leikittiin töissä taannoin sellaista leikkiä, että mitä otat mukaan Afrikkaan. No minä otan mukaan vauvan vaatteita ja villalankoja. Kaiken muun ohessa. 

Yleensä ennen matkaa iskee kamala ahdistus; onko kaikki mukana? Muistinko kaiken? Missä passi?!? Tulostinko lentoliput? Apuaa!!! Mutta jännästi tällä kertaa tuo ahdistus ei vielä ole iskenyt. Kentälle pitäisi lähteä tunnin päästä. Missä se siis viipyy? Se ahdistus siis. On vaan jotenkin lämmin olo sisällä (voi johtua myös teestä, jota juon) ja muutenkin sellainen rauhallinen fiilis. Kenties myös sen takia, että olen menossa tuttuun paikkaan. Olen menossa kotiin. 

Aivan varmasti jossain tässä matkan varrella tuo ahdistus vielä iskee. Varmaan aamulla kun herään Brysselissä paniikissa, kun luulen myöhästyneeni lennolta. Tai Helsinki-Vantaalla kun tajuan, että hammasharja jäi kotiin (täytyypä muuten tarkistaa asia). Sen ahdistuksen laukaisee todennäköisesti jokin pieni asia. Esimerkiksi se unohtunut hammasharja. 

Perillä kuitenkin odottaa ihana Gambia <3 Se on kyllä paikka, jossa kaikkien tulisi käydä. Se vie sydämen mennessään. Ja en malta odottaa, että pääsen perille. Ehkä innostusta myös lisää se, että vastassa kentällä on rakkaani. Ehkä tosiaan. 

No laukku pakattuna ja kyytiä odotellessa. Ehkä hieman malttamattomana. Onneksi veljelläni ei ole tapana olla myöhässä, saattaisin kilahtaa jos joutuisin kovin pitkään odottamaan. Ja koska joku miettii kuitenkin, miksi pakkasin mukaan villalankoja. No siksi, että kun viettää seuraavan viikon istuen puun alla ja lätisten turhuuksia, voi vaikka tempaista tehdä parit villasukat.

Näihin tunnelmiin. 

Palataan asiaan parin viikon päästä !