Valmis!

Meillä on juhlittu tänään mun valmistumista. Viime viikon perjantaina jätin jälleen yhden opinahjon virallisesti taakseni ja valmistuin sosionomiksi (ehkä jonkun kerran asiasta olen maininnutkin). Uhoan tällä hetkellä kovasti muuten, että en enää ikinä opiskele mitään. Mutta samalla koko ajan suunnittelen jo seuraavia opiskeluja. 

Meillä juhlittiin lähinnä hyvän ruoan merkeissä. Uskallan väittää, että mein äiti on yksi parhaita kokkeja ikinä. Äideillä on se joku taika - ne vaan saa kaiken maistumaan hyvältä. Jos minusta joskus tulee äiti, niin toivon saavani avaimet tuohon salaisuuteen. 

On the menu:

Uunikasviksia

Kanaa savipadassa valmistettuna

Raikasta salaattia

Kalamureketta nieriästä (tunnetaan myös nimellä herkkumureke)

Sienihyydyke

Hanna-tädin keksejä ja lusikkaleipiä
  
Juustokakku
Tuon kalamurekkeen ohjeen taidan äitiltä tällä reissulla kopioida. Oli minun ja veljeni ehdottomia lempiruokia tuo herkkumureke, kun oltiin pieniä. Kalaahan ei siis suostuttu syömään, mutta älykäs äitini jätti mainitsematta, mistä mureke koostuu. Äiti 1 - lapset 0.

Ensi viikolla tähän aikaan saattaa muuten pyöriä vähän levottomana sukat jalassa. On meinaan enää viikko, että suuntaan taas Gambian suuntaan ja pääsen rakkaani kainaloon nukkumaan.

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.