Laukku pakattuna

Leikittiin töissä taannoin sellaista leikkiä, että mitä otat mukaan Afrikkaan. No minä otan mukaan vauvan vaatteita ja villalankoja. Kaiken muun ohessa. 

Yleensä ennen matkaa iskee kamala ahdistus; onko kaikki mukana? Muistinko kaiken? Missä passi?!? Tulostinko lentoliput? Apuaa!!! Mutta jännästi tällä kertaa tuo ahdistus ei vielä ole iskenyt. Kentälle pitäisi lähteä tunnin päästä. Missä se siis viipyy? Se ahdistus siis. On vaan jotenkin lämmin olo sisällä (voi johtua myös teestä, jota juon) ja muutenkin sellainen rauhallinen fiilis. Kenties myös sen takia, että olen menossa tuttuun paikkaan. Olen menossa kotiin. 

Aivan varmasti jossain tässä matkan varrella tuo ahdistus vielä iskee. Varmaan aamulla kun herään Brysselissä paniikissa, kun luulen myöhästyneeni lennolta. Tai Helsinki-Vantaalla kun tajuan, että hammasharja jäi kotiin (täytyypä muuten tarkistaa asia). Sen ahdistuksen laukaisee todennäköisesti jokin pieni asia. Esimerkiksi se unohtunut hammasharja. 

Perillä kuitenkin odottaa ihana Gambia <3 Se on kyllä paikka, jossa kaikkien tulisi käydä. Se vie sydämen mennessään. Ja en malta odottaa, että pääsen perille. Ehkä innostusta myös lisää se, että vastassa kentällä on rakkaani. Ehkä tosiaan. 

No laukku pakattuna ja kyytiä odotellessa. Ehkä hieman malttamattomana. Onneksi veljelläni ei ole tapana olla myöhässä, saattaisin kilahtaa jos joutuisin kovin pitkään odottamaan. Ja koska joku miettii kuitenkin, miksi pakkasin mukaan villalankoja. No siksi, että kun viettää seuraavan viikon istuen puun alla ja lätisten turhuuksia, voi vaikka tempaista tehdä parit villasukat.

Näihin tunnelmiin. 

Palataan asiaan parin viikon päästä ! 

Toiset kaatuu me ei milloinkaan

Vielä päivän biisit:

(Oon aiemmin ihan vallan inhonnut Kristaa ja sen dingdongia. Mutta tämä biisi kolahti ja kovaa. Ihan mieletön ääni tuolla naisella!)

Banoffee

Vapaapäivä + koulutehtäviä = ei menestystä.

Oon onnistunut päiväni täyttämään erinäisillä tv-ohjelmilla ja jokusella elokuvalla. Tavallaan siis ihan rentouttava päivä, mutta lopputulemana vaan huono omatunto. No okei. Kuuntelin yhden verkkoluennon (tein muistiinpanojakin!) ja jaksoin kirjoittaa hiukan liibalaabaa yhteen verkkokeskusteluun. Mutta silti. Huono omatunto painaa. Ehkäpä huomenna ennen töitä jaksaisin hieman tehdäkin jotain. 

Muuten on ollut vallan mainiot vapaat. Ihana ystäväni oli kylässä ja käytiin vähän IKEA shoppaan ja Sellossa kiertelemässä. Varvassandaalien etsiminen näin lokakuussa ei ole kaikista helpoin tehtävä. Onneksi Gambiasta ehkä löytää niitäkin.

Illan iloksi tekaisin banoffeen, jonka taidan huomenna napata töihin mukaan. Oikeasti banoffee sisältää siis digestive keksejä ja banaania, mutta koska en kummankaan suurin fani ole, olen kehittänyt oman itselleni toimivamman version.

Päärynä banoffee

n. 2 domino keksipötköä (eli n. 350 g)

100 g voita

1 tlk kondensoidusta maidosta keitettyä kinuskia

4 dl vispikermaa

1 tlk maitorahkaa

2 päärynää

kaakaojauhetta

Murskaa keksit ja lisää niihin sulatettu voi. Tee "taikinasta" melko tasaista - ei siis liikaa keksijekkuja. Tämä keksimurska painellaan kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Kannattaa vuorata vuoan pohja leivinpaperilla ensin. Pohjalle levitetään kinuski. Joka toki pitää ensin keittää, jos et osta valmiiksi keitettyä versiota, niin kuin itse laiskuuksissani tein. Maito tölkkiä siis keitetään noin 2-3 tuntia, jotta saadaan kinuskia. Kinuskin päälle levitetään päärynä pieniä paloina. Vispikerma vatkataan ja sekaan maitorahka. Kermarahka levitetään päärynöiden päälle. Lopuksi vielä koristellaan kakku päärynän paloilla ja päälle siivilöidään hieman kaakaojauhetta. Ja valmista on ! Hienointahan tässä kakussa on se, ettei tarvitse mitään kypsentää. 

I'm in need of a hug

Vietin aamuni töissä ja siinä lapsosten iloksi ajattelin tehdä omenapiirakkaa. Olipahan tuo taas jonkin sortin itseterapiaa myös. Leipominen kun aina rentouttaa.

Mutta tuli hyvää piirakkaa! Kannattaa kokeilla. Tämän piirakan ehdoton salainen (ei niin kovin salainen kylläkään) ainesosa on voi. Ei siis mitn margariinia vaan ihan oikeaa aitoa VOITA. 

Amerikkalainen omenapiirakka

Pohja

5 dl vehnäjauhoja

200 g voita

n. 5 rkl kylmää vettä

Täyte

n. 5 omenaa

1 dl sokeria

0,5 dl fariinisokeria

3 rkl kanelia

3 rkl sulatettua voita

Mittaa rasva ja jauhot astiaan – nypi murumaiseksi seokseksi. Lisää vesi ja sekoittele taikinaksi. Jaa taikina kahteen osaan, joista toinen on hieman suurempi. Taputtele isompi taikinapallo uunivuoan pohjalle ja reunoille (voitele vuoka ensin!).

Kuori omenat ja pilko pieniksi kuutioiksi. Omenaa saa ainakin omasta mielestäni olla ihan reilusti. Sekoittele muut täyteaineet kulhossa ja lisää lopuksi omenat. Levitä täyte vuokaan niin, että keskellä on hiukan isompi kasa kuin reunoilla (saa piirakka kivemman muodon).  Kauli toinen taikinapala kanneksi ja painele se vuokaan täytteen päälle. Pistele vielä haarukalla hengitysaukkoja.

Paista piirakkaa 225 asteessa noin 15 minuuttia ja laske lämpö 200 asteeseen. Anna kypsyä vielä 45 minuuttia. Sivele juuri uunista tullut kuuma piirakka siirappivedellä (2rkl siirappia/ 1rkl kiehuvaa vettä). Ja nautiskele vaniljajäätelön kera.

Vapaa pudotus

Olen sorsa. 

Vielä viikko sitten liitelin onnellisena odottaen tulevaa. Sitten torstaina tuli osuma. Ja se sattui. Nyt kun sitä pikkuhiljaa alkaa käsittämään ja toipumisen ensiaskeleet on otettu, voi alkaa pohtimaan syntyjä syvempiä. In other words - ei saatu viisumia. Joten. Kaukosuhde jatkuu ! Mikä vallan riemastuttava tunne. On äärimmäisen helppoa rakentaa parisuhdetta yli 8000 kilometrin välimatkalla, sen voin kertoa. Mutta jaksan uskoa siihen, että kyllä jossain vaiheessa on meidän tilaisuus. 

Onneksi on ympärillä ihmisiä, jotka jaksaa tukea. Vaikka tällä hetkellä en kykene ottamaan minkäänlaista apua vastaan, vaan suomalaisena jääränä haluan selvitä tästä itse. Mutta auttaa, kun tietää että on kuitenkin joku, sitten kun tarve sitä vaatii. En yhtään suunnitellut tähän aiheeseen menoa. No jaa. Sen kyllä sanon, että kaikista mukavin kommentti, mitä olen saanut tähän oli "no paskempi juttu, mutta itsehän olet tiesi valinnut". Totta, mutta; thanks mate. Enpä paljon enempää kyseiseltä ihmiseltä odottanutkaan. 

Tästä voitaisiin sujuvasti siirtyä viime aikojen rasismikeskusteluun ja siihen, että olenhan ihan kakkosluokan kansalainen ja verenpetturi kun ylipäänsä "sekaannun" tummiin miehiin. Ja voitaisiin hieman pohtia sitä, että mikä meni kotikasvatuksessa pieleen ja miten minut saataisiin parannettua. Ja siis varmasti voitaisiin myös todeta se, että joidenkin päättäjien rajat kiinni - asenne toimi ainakin meidän kohdalla. Mutta ehkä palaan tähän asiaan myöhemmin. 

Jos paljon pahaa, niin jotain hyvääkin: Onnen tähän kaikkeen tuo taskussa olevat lentoliput. Kahden viikon päästä tähän aikaan nukun onnellisesti rakkaani kainalossa. Se tuo vähän lämpöä muuten kylmenneeseen sydämeen. Arvatkaapa tuntuiko muuten naurettavalta itse vain ostaa lentoliput ja suunnitella matkaa, kun ensin ollaan kuukausi tolkulla haettu viisumia, että toinen pääsisi tänne. Hieman realisoitui taas tämän maailman epätasa-arvoisuus.

Kamala luonto