Löytöretki keittiööni

torstai 27. helmikuuta 2014

Näin sairastaessahan voi siis esimerkiksi siivota keittiötä ja koko muuta lukaalia. Tämä luolastoni on vaan malliltaan niin kovin veikeä, että imuria en saa yläkertaan kuljetettua. Täytyy siellä tyytyä moppiin ja pölyliinoihin. Pikkuhiljaa kun siivoilee ja välillä istahtaa sohvalle pientä paijailemaan, niin ihan hyvin jaksaa. Nenäliinan kun muistaa laittaa taskuun siis.

Ajattelin tarjota teille tänään pienen löytöretken keittiööni. Onhan se maailman suloisin pikku keittiö! Ja ihan vallanhan se johtuu siitä, että minä sen olen suunnitellut. Itse kenties löysin sieltä enemmän kuin mitä te tulette löytämään. Löysin esimerkiksi neljä tölkkiä kondensoitua maitoa, liian monta ruskeaa paperipussia täynnä herkkuja (kirottu Punnitse ja Säästä!!), muutaman vanhentuneen jauhopussin (vuodelta 2011? Hups..), vanhentuneita reseptilääkkeitä (joita en ikänä muista viedä apteekkiin) ja paljon muuta. 













Vielä nautin tästä siististä keittiöstä. Huomenna kun pääsen touhuamaan, ei se kovin kauaa ihan noin tiptop ole. Saan taas luvan kanssa toteuttaa itseäni, kun rakas ystävä tulee kylään. Saako toista sanoa jo siskoksi, jos ollaan tunnettu kaksivuotiaasta? 
Saa tai ei, sanon silti. 

Eilisen sairaslomapäivän tuotoksena oli matto. Siitä tuli aika kiva, vaikka itse sanonkin. Vielä olisi toinen mokoma tekeillä ja sitten isken kynteni tuohon houkuttelevan väriseen vaaleanvihreään kuteeseen. En vaan tiedä, mitä siitä tekisin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan