Uskomaton eläinlääkäri Pol

Rapiat seitsemän vuotta sitten olin työttömänä. Vietin silloin paljon aikaa telkkarin edessä nauttien erinäisistä saippuaopperoista ja ostostvstä. Tosi-tv ohjelmat olisivat olleet päivieni pelastus, mutta ei silloin tainnut moisia kovin olla. Vai oliko? En muista. Silloin ehdottomia lempisarjojani oli Tuhkimotarina - tuo venezuelalainen telenovela, jonka juonenkäänteet toivat mukavasti maustetta työttömän tylsää arkeen. 

Viimeisen kuukauden tai kahden aikana olen jälleen palannut viettämään enimmän osan aikaani telkkarin edessä. Kuulostaa säälittävämmältä kuin onkaan, no worries. Mutta opiskelujen päätyttyä on tuota aikaa taas enemmän. Telkkari on mukavaa seuraa yksin kotona touhutessa. Ja telkkaria tuijottaessa voi facebookkaa, viestitellä viberissa tai vaikka tekaista pari mattoa tai muutamat villasukat. 

Onneksi nykyään näin arkenakin tulee aamupäivisin telkkarista muutakin kuin ostostvtä. Esimerkiksi erinäisiä tosi-tv ohjelmia. Onhan paljon mielekkäämpää seurata, saako hoitaja kiinni Rockyn joka juoksee karkuun peläten pallien menetystä. Tai miten lemmikkipässin kaulasta puristetaan ilmeisen pahanhajuista mätää. Onneksi pian Leila leipoo, niin voin paeta Ranskan maalle. 

Mukavaa tiistaita teille! Minä nautin hetken vielä telkkarin antimista ja karkaan sen jälkeen hakemaan kulttuurielämyksiä Kiasmaan. 

Selviääkö herra Pol haasteesta? Pian se nähdään.

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.