Pelottava E

Istun sohvalla ja juon teetä. Kääntelen lehden sivuja ja luen uutisia maailmalta. Eteen tulee katsaus länsi Afrikassa jylläävään ebolaan. Lehdessä pohditaan syitä tartunnoille ja leviämiselle. Artikkelista kuultaa myös pelko - pitäisikö sulkea Euroopan rajat ja estää näin leviäminen. Miten tappaa tappajavirus? 

Muutama vuosi takaperin olisin todennäköisesti pohtinut asiaa ja kauhistellut tuota tappavaa tautia. Se olisi kuitenkin ollut asia, joka tapahtuu lähes toisessa todellisuudessa. Kaukainen Afrikka ja kaukainen tauti. 

Nyt tilanne on kuitenkin eri. Istun edelleen sohvalla Helsingissä ja pohdin tuota uutista. Mutta nyt se on minun todellisuuttani. Tuolla kaukaisessa Afrikassa asuu perheeni ja rakkaani. 

Ebola jyllää ja matka lähenee. Toisaalta tiedostan sen todennäköisyyden pienuuden, että sairastuisin tai rakkaani tuolla sairastuisivat. Mutta se todennäköisyys on kuitenkin olemassa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se pelota. En pelkää niinkään omasta puolestani kuin rakkaani puolesta. Itse käyn vain hetken viettämässä aikaa tuolla alueella, mutta toistaiseksi hän joutuu vielä asumaan siellä. Mieheni on onneksi aika järjellinen ihminen ja tässäkin asiassa hän minua rauhoittelee usein. Ja tottahan se on, että ei pelossa ole tervettä elää. Ehkä jollain tapaa turvaa tuo myös oma tyhmänrohkeuteni, tai siis ajatus siitä, että jos on minun aikani niin sitten on minun aikani. 

Ei kyllä edes ebola saa minua perumaan matkaani. Päässä ei juurikaan pyöri muuta kuin rakkaani ja Gambia (ja mangot!!). Vaikea keskittyä tekemään arkisia asioita ja erityisen vaikeaa on kohdentaa ajatuksia työasioihin. Ajatukset ovat jo Gambiassa - mangopuun alla rakkaani kainalossa.

Tätä maisemaa katselen kahden viikon päästä

ps. Piti oikeasti palaamani vähän pirteämpiin aiheisiin ja kertoa tarinoita pohjolan perukoilta, mutta tämä teksti tuli ulos. Ehkä tarinoin taas huomenna - jotain mukavampaa.