Pessimisti ei pety, mutta positiivisuudessa on voimaa

Aurinko paistaa ja lämmin tuuli puhaltaa. Edessä vapaapäivät ja takana mukava viikonloppu työmaalla. Nyt on siis suhteellisen helppoa olla positiivinen, iloinen ja onnellinen.

Huomasin tuon 100HappyDays haasteen aikana, että on ajoittain aika vaikea löytää päivästä jotain onnen aihetta. Jotain asiaa, josta jää positiivinen tunne. Toisaalta taas samaan aikaan yllätyin siitä, miten helppoa se oli. Lähes päivittäin tunteiden kirjoon kuuluu kiukkua, ikävää, ketutusta, harmitusta, ärsyyntymistä tai ylipäätänsä jotain negatiivista tunnetta. Toisaalta taas päivittäin tunnen myös iloa, onnea, kiitollisuutta ja rakkautta. Miksi tuntuu siis ajoittain siltä, että kaikki päivät ovat vain harmaita ja masentavia?

Olen huomannut taas kevään aikana uudestaan sen, että omalla asenteella saa paljon aikaan. Hymyyn saa yleensä vastaukseksi hymyn. Tai ainakaan ei ehkä itseä ketuta niin paljon, jos osaa mennä tilanteisiin positiivisella asenteella. Jokainen voisikin haastaa itseään ja ottaa elämään enemmän positiivista asennetta. Valittamalla saa usein vain itselle huonomman fiiliksen. En kyllä sano, ettenkö itse valittaisi. Tottakai valitan. Mutta voisi pohtia sitä, että mitä positiivista on siinä valituksen kohteessa - voi kenties saada uusia näkökulmia elämään.

Positiivinen asenne on omassa elämässäni tällä hetkellä jotain, mitä täytyy tosissaan yrittää ylläpitää. Kaatuisin ehkä kaiken tämän odotuksen, ikävän ja ahdistuksen alle, jos en muistaisi ajatella asioita positiiviselta kantilta. Jotenkin perisuomalainen "pessimisti ei pety" asenne on iskostunut juuriaan myöten sisimpääni. Onneksi mieheni jaksaa pysyä positiivisena ja tuoda sitä myös minun arkeeni. 

Vuosien varrella on joutunut kohtaamaan erilaisia odotuksia - nuorempana keväisin odotettiin, pääseekö kesätöihin. Lukion jälkeen odotettiin, pääseekö jatko-opiskelemaan. Ammattikorkeakoulussa odotettiin, pääseekö tentistä läpi. Ja odotettiin, päästäänkö lähtemään vaihtoon. Viime kesänä odotettiin, saadaanko miehelleni viisumia. Odotin sitä valmistunko ammattikorkeakoulusta. Osan vuotta odotin saanko vakituisen työpaikan, vai loppuuko työt. Lähes puolitoista vuotta olen odottanut, milloin näen mieheni jälleen. Nyt odotetaan, että tuleeko oleskelulupaa.

Odottamisen tuskassa ei aina ole helppoa elää. Mutta toisaalta kaikki nämäkin odotukset ovat päättyneet ja lopussa kiitos seisoo. Olen monta kertaa todennut töissä hätäisille nuorille, että on hyvä oppia odottamaan. Voisin itse ottaa neuvostani kiinni ja suhtautua tähän odotteluun positiivisella asenteella. Vai onko helpompaa odottaa, että tulos on negatiivinen (asiassa kuin asiassa), kuin se, että pettyy kun ei odotus päätykään positiivisesti? Olisiko tähän joku järjellinen ohjenuora? Muu kuin tuo "pessimisti ei pety" asenne.




Katse positiivisesti eteenpäin!

Mitä odotellaan sillä puolen ruutua?


Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.