Miniloma Rovaniemellä

perjantai 27. kesäkuuta 2014

Miniloma Rovaniemellä tuli vallan tarpeeseen. Oli ihanaa vain viettää aikaa rakkaiden kanssa ja nauttia kaupungin annista. Jos tuo kaupunki sijaitsisi hieman lähempänä sivistystä, voitaisiin muuttaa sinne. Mutta onhan se vähän kaukana. Ihana silti.


Rovaniemellä oli meneillään Jutajaiset ja käytiinkin vähän nauttimassa mahdollisuuksien torista. Aivan täydellistä falafel-pitaleipää sain ja nautin mahtavasta vatsatanssiesityksestä. Aurinko piristi, vaikka muuten olikin kylmä.


Muutama paikka on muodostunut jo vakiovierailupaikoiksi. Yksi niistä on Mandragora. Ihana paikka! Vaatteisiin ja hiuksiin tarttuu niin herkullinen tuoksu, että sitä on ihana tuoksutella loppupäivä. Mutta se syy, miksi tuonne aina palaan on tuoksun ja teen ohella tryffelit. Tuollainen mangotryffeli on jotain niin taivaallista, että sanat katoavat. En voi kuin suositella.

Toinen mainitsemisen arvoinen on Attirance. En sieltä nytkään ihan tyhjin käsin poistunut. Mutta ihania ja eettisiä tuotteita.



Hyttysistä huolimatta piti päästä vähän metsään samoilemaan. Tällä kertaa karautettiin Vaattunkikönkäälle, mikä oli kyllä kaunis paikka. Seuraava reissu taitaa ajoittua ruskan aikaan, joten silloin mennään ihan koko päiväksi metsiin samoilemaan. Katsotaan mitä mieheni siitä sanoo. 

Nyt paluu arkeen. Kivojen vapaa päivien jälkeen töihin paluu on todella vaikeaa. Vaikka työstäni kovin tykkäänkin, niin olisin jo vallan valmis lomalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan