Päivä kerrallaan

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106

Oleskeluluvan käsittelyaika oli vuonna 2013 keskimäärin 106 päivää, kun hakijan puoliso oli Suomen kansalainen. Näin kertoo maahanmuuttoviraston tilastot. 

Ohjeellinen käsittelyaika on 3-6 kuukautta, eli 90-180 päivää. Keväällä tuota 100happydays haastetta päivitellessäni totesin, että 100 päivää ei lopulta ole kovin pitkä aika. Pyörrän puheeni nyt, on se pitkä aika. Tai siltä se nyt tuntuu. Toisaalta sanotaanhan sitä, että odottavan aika on pitkä - mihin samaistun ihan täysin. 

Viime syksynä odoteltiin viisumipäätöstä kaksi viikkoa. Tai oikeastaan reilu kaksi viikkoa, mikä sekin tuntui ikuisuudelta. Kun päätös sitten oli negatiivinen ja silloinen maailma tuntui romahtavan, menetti aikakin jotenkin merkityksensä. Näin jälkikäteen ajattelen kyllä, että vaikka tuo negatiivinen päätös mielestäni edelleen oli ihan perusteeton ja mielivaltainen, oli se meidän suhteemme kannalta ehkä ihan hyvä juttu. Vuoden kasvaminen ja parisuhteen vahvistuminen on tulevaisuuden kannalta voinut olla aika ratkaisevaakin. Nyt olemme valmiimpia siihen, mitä elämä yhdessä tuo eteemme.

Muutenkin odotukseni on nyt jotenkin helpompaa. En osaa sanoa, mistä se johtuu. Ehkä siitä, että tuleva päätös on tulevaisuuden kannalta ratkaiseva - jos mieheni saa oleskeluluvan, tulee hän Suomeen ja eletään elämää täällä. Jos taas oleskelulupaa ei heru; minä irtisanoudun työstäni, pakkaan muutaman matkalaukun ja hyppään ensimmäiseen mahdolliseen koneeseen kohti Gambiaa. Jokatapauksessa tuleva päätös ratkaisee vain sen missä asutaan, ei sitä, saadaanko olla yhdessä. 

Onneni täällä Suomessa on se, että vierelläni on ystäviä. Ihmisiä, joille puhua ja joihin tukeutua. Vaikka kaikki ovat arvokkaita, on tässä matkan varrella erityisen arvokkaaksi noussut yksi - joku, joka on kokenut tämän saman ja tietää mistä puhun. Ja vielä se antaa voimaa, että jos hekin, niin miksi ei mekin?

Vaikka ystävät ovat arvokkaita ja on onni jakaa heidän kanssaan asioita, on tärkein voimavara ja tukipylväs mieheni. Sieltä kaukaakin hän saa myös minut pidettyä pinnan yläpuolella niinä erityisen vaikeita epätoivon täyttäminä hetkinä. Rakkaudella on mieletön voima ja tämä suomalainen vakka löysi kantensa Gambiasta. Se jos joku on jännää. En jotenkin uskonut, että ihan näin tulisi elämässäni käymään, mutta enpä uskonut, että voisin olla koskaan näin onnellinenkaan. Onneksi maailmassa tapahtuu ihmeitäkin - myös meille tavallisella tallaajille. 

En uskalla vielä alkaa laskemaan päiviä. Ehkä aloitan senkin jossain vaiheessa. Vielä mennään päivä kerrallaan ja yritetään jaksaa. Onneksi kesä on täynnä puuhaa ja ympärillä on ystäviä ja perhettä, jotka täyttää päivät. 


Illan iloksi hyvää musiikkia. Ja ilolla uuteen päivään jälleen huomenna! 


4 kommenttia:

  1. Niin ja kyllä se elämän rakentaminen onnistuu myös kaukana ystävistä, sillä parastahan ystävissä on että ne on aina mukana, vaikka eivät lähellä olisikaan <3 Mutta en minäkään ole ikinä kuvitellut ulkomaille muuttavani, nyt tuntuisi melkein oudolta muuttaa suomeen.. Ja voimia päivien laskemisiin <3 se mikä ei tapa vahvistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta :) Ystävät kulkee mukana, vaikkei ne vierellä fyysisesti olisikaan. Onhan se todettu monen monta kertaa <3 Minä alan jo orientoitumaan tuohon ulkomaille muuttoon, pessimisti ei pety asenne selkeästi - siis siinä tapauksessa jos ei oleskelulupaa herukaan. Eipähän maailma ihan romahda.

      Ja kiitos muru <3 Voimia tarvitaankin.

      Poista
  2. Meillä kesti viisumipäätöksen saamiseen 66 päivää. Kuusikummentäkuusi päivää. Käsittelyaikahan on se 15-30 päivää.

    Myöhemmin selvisi, että siitä kun päätös tehtiin Abujassa, meni vielä kuukausi, että joku viitsi soittaa meille Accrasta. Välillä vähän kiristelee. :D

    Päivä kerrallaan. Tai täällä se menee nyt sade kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 66 päivää tuntui varmaan ikuisuudelta, kun odotti päätöstä nopeammin :o En yhtään ihmettele, jos on vähän kiristellyt hermoja.

      Päivä kerrallaan tosiaan. Täällä vaan päivät kestää niin pitkään näin kesällä, että tuntuu todella pitkältä aika.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan