What doesn't kill you makes you stronger


Ystäväni haki eilen autoni lainaksi muuttoaan varten. Samalla hän teki minulle järjettömän suuren palveluksen. 

Havaitsin nimittäin, että olen ihan rapakunnossa! Siis aivan käsittämättömän huonossa fyysisessä kunnossa. Onhan siitä ollut viitteitä viime aikoina, mutta nyt sen vasta todella käsitin. Vintiö on ollut paljon vanhempieni luona viime aikoina ja sehän tarkoittaa sitä, että en käytännössä ole ollenkaan liikuntaa harrastanut. Vähille se on jäänyt aiemminkin, mutta nyt ihan tyystin olen unohtanut itsestäni huolehtia. 

Pyhästi nyt lupaan, että alan itsestäni taas huolehtimaan! Tarvitsisin ehkä personal trainerin, joka potkisi persuksille tällaista laiskamatoa, mutta taidan tyytyä vielä yrittämään itsekseni. Onneksi syksyllä mieheni (toivottavasti!) on jo täällä ja saa potkia minua liikkeelle. Ehkä hieman jopa pelottava ajatus, mieheni on meinaan hieman turhan innokas liikkuja minun makuuni. Onneksi aina välillä voin jäädä makaamaan sohvalle kun toinen lähtee juoksemaan rinkiä.

Oloni oli jotakuinkin kuin tuolla hiirellä nyt ensimmäisen pitkän lenkin jälkeen. Hyvä että henki kulki. 

Kuntokuuri käyntiin kesäksi! 

Siinä vasta suunnitelma. Tulisiko joku tsemppaamaan?


kuva lainattu

2 kommenttia

  1. Mä ilmoittaudun vapaaehtoiseksi kaikille mukaville luontoretkille :)

    VastaaPoista
  2. Mun kanssa voit lähteä sitten vaunukävelyille, kun tästä vaan kahtia jakaudun :) t. A

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.