Kuumeilua

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Yhteenliitettyjä käsiä
vahvempaa muuria
ei maailmasta löydy:
se ei sorru, murru, murene
Ymmärrystä pidempää siltaa ei löydy.
Sitä pitkin pääsee
sinne minne järki ei ulotu:
sydämen keskipisteeseen.
Yhteistä iloa, jaettuja jauhoja
suurempaa juhlaa on
turha kaivata:
vain anteliaat saavat hetken pitää sylissään
elämää,
sitä väkevää ja värisevää
Onnellisia ovat ne
jotka eivät pelkää
tulla lähelle
ja olla lähellä.


Tommy Tabermann

Tässä viime aikojen toteutuneiden haaveiden suossa olen onnistunut kasvattamaan kuumeen. Useammankin itseasiassa, mutta päällimmäisenä matkakuume vaivaa.

Olen aina ollut reissaaja luonne. Matkaan lähdön tunne on ihan mieletön. Se tunne, kun kone rullaa kiitoradalla ja mahan pohjasta vihlaisee nousu. Se tunne, kun juna lähtee asemalta ja kaupunki jää taakse. Erityisesti muistan nuoruudesta sen tunteen, kun juna lähti Jyväskylästä ja tuli ne tunnelit. Silloin tiesi, että on menossa johonkin. Edelleen minusta on ihanaa mennä ihan vaikka vaan lähijunalla Helsinkiin, kun näkyviin tulee Linnanmäki ja kaiuttimista kuuluu kuulutukset "saavumme Helsingin päärautatieasemalle..". Joku viehätys siinä vain on, matkalle lähdössä siis.


En ole juurikaan viime aikoina reissaillut muualle kuin Gambiaan. Ei sekään toki huono kohde ole, enkä mistään hinnasta muualle olisikaan matkustanut. Nyt kuitenkin jälleen aukenevat ovet matkailuun, muuallekin kuin Gambiaan. Mieheni on haaveillut aina, että joskus pääsisi matkustelemaan ja tavallaan haluan tuota hänen haavettaan myös toteuttaa. Ja itsekin kaipaan matkailua, uuden ja ihmeellisen löytämistä ja kokemista, maailmankuvan avartamista. Tahtoisin meloa Kroatiassa ja vaeltaa Georgiassa.  Tahtoisin samoilla Uudessa-Seelannissa ja silittää kengurua Australiassa. Tahtoisin nähdä Perun Maya temppelit ja Rion Jeesus patsaan. Tahtoisin ihailla Grand Canyonia auringon laskiessa ja ratsastaa Kalliovuorilla. Tahtoisin kokea yöttömän yön Alaskassa ja toisaalta nähdä lukemattomat valot öisessä Tokiossa. Kiinan muuri, kirsikkapuut Japanissa, Victorian putoukset, safari Keniassa, Intian kuumuus ja Kambodzan luonto - esimerkiksi nämä löytyvät listalta.

Mutta sitten tulee se ristiriita; matkustaako perheen luo Gambiaan vai mennäkö jonnekin muualle? Mieheni veli on asunut jo vuosia Englannissa, eikä ole käynyt Gambiassa kuin ehkä kerran. On kovin yleistä, etteivät ulkomaille muuttaneet kovin usein kotonaan käy. Yhteyttä pidetään muutoin, eikä välttämättä ole mahdollisuuttakaan matkata käymään. Meillä tilanne tulee olemaan kenties siinä mielessä hieman erilainen, joten miten ratkaista matkakohde. Siinä se vasta ongelma. Ainakin minä olen näin etukäteen asioita liiallisesti pohtivana saanut tästä jo muodostettua ongelman. Vaikka todellisuudessa siitä ei välttämättä ongelmaa tulisikaan.

Mitähän kokemuksia on muilla kahden maan kansalaisilla?

Syksyksi olen suunnitellut jo Berliinin, Pariisin ja Lontoon reissuja. Kaipuu New Yorkiin on myös taas suuri ja johonkin lämpimäänkin olisi kiva päästä. Ehkä myös olisi kiva kierrellä ympäri Suomea ja ihastella sen ihmeitä. Kuitenkin käy niin, että ollaan ihan vaan kotona ja mieheni saa rauhassa asettua Suomen maalle. Työtkin yllättäen rajoittaa tätä matkailua; olisinpa jo eläkkeellä. Voisihan sitä vaikka tehdä risteilyn Tukholmaan, tai ainakin Suomenlinnaan.

Aina kannattaa kuitenkin haaveilla. Ilman haaveita ei elämässä olisi mitään tavoiteltavaakaan.

Näihin ihanan tunnelman luoviin kappaleisiin päätän pohdintani ja jatkan matkakuumeilua.



ps. tämä matkatoimistojen sivuilla surffailu EI ole parannuskeino matkakuumeeseen!

1 kommentti:

  1. Hmm. Mun on kyl ainaki 2krt vuodessa päästävä suomeen. Mutta olin viime vuonna kyl onnelinen kun pääs vihdoin karibian lämpöön ja uuteen paikkaan. Sellai joka toinen loma kotii ja jokatoinen muualle;)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan