Uuden opettelua

Me ollaan tällä viikolla kokeiltu uusia asioita. On ollut ensikosketusta Eurooppaan ja Suomeen. On käyty ostoksilla isoissa ostoskeskuksissa. On matkustettu junalla. On syöty lohta kauppatorilla. On tsekkailtu isoja laivoja. On vierailtu ystävien luona. On vietetty aikaa ihan vaan kotona. Yhdessä.

Paljon on uuden opettelua meillä molemmilla. En todellakaan ole tottunut asumaan toisen ihmisen kanssa, joten minäkin joudun sopeutumaan. Varsinkin kun olen (yllättävää kyllä) aikamoinen perfektionisti ja tietyt asiat yksinkertaisesti tehdään tietyllä tavalla - olen onneksi valmis myös joustamaan, eikä minun maailmani kaadu vaikka ostoskassi olisikin pakattu "väärin" tai vessapaperirulla olisi telineessä väärin päin. Pikkuhiljaa opetellaan molemmat toistemme tapoja siis. Mutta on ihanaa jäädä kellimään sängyn pohjalle, kun toinen lähtee koiran kanssa ulos. Tai kun joku muu illalla siivoaa keittiön (eihän keittiö sotkuisena voi mennä nukkumaan). Minun ilokseni miehestäni ja tuosta karvaisesta vintiöstä on myös tullut jo hyvät kaverit! Sujuvasti nukkuvat samalla puolella sänkyä ja käyvät tutustumassa lähitienooseen kävelyillä. Turhaan huolehdin tuosta suhteesta.

Yllättävän hyvin on mieheni muutenkin sopeutunut tähän elämään. Ikävä vaivaa tottakai. Sen huomaa siitä, että puhelinlinjat Gambiaan käy vielä suht kuumina (thank God for Viber!). On varmasti outoa olla niin kaukana. Onhan sen itsekin kokenut, mutta eritavalla, joten ihan täysin ei voi ymmärtää. Luulen, että mieheni ikävöi eniten veljiään ja muuta perhettä. Ei hän sitä kovin paljon ääneen sano, mutta huomaahan sen. Onneksi täällä Suomessakin asuu muutama veli joihin tukeutua, vaikka ei nekään taida niitä oikeita voittaa. Onneksi ei myöskään ole se ihan kylmin ja pimein aika vielä, vaan kaunis syksy näyttää parhaat puolensa. Eilen mieheni jo ääneen ihmetteli sitä, miten ulkona voi vielä olla lyhythihaisessa paidassa. Ehkä olin etukäteen vähän liiallisesti pelotellut tuolla kylmyydellä. 

Kohta lähdetään ensimmäistä kertaa Tampereen suuntaan. Toivottavasti tuo mieheni rakastuu Pispalan alueeseen yhtä paljon kuin minä. Haaveilen, että joskus siellä vielä asuttaisiin mekin.

ps. Saako huolestua, jos toinen on ollut jo kaksi tuntia juoksulenkillä? Eksynyt jo vai vaan menettänyt ajantajun?

6 kommenttia

  1. Ihana kuulla/lukee teidän elämästä, oon niin onnellinen teidän puolesta!! :) Kerro terveisiä Saikoulle, kun saat sen sieltä lenkiltä takas. :D

    Hanna-Maire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveisiä takaisin! :) Kyllä se lopulta takaisin kotiin pääsi siis..

      Poista
  2. Ihanaa että on sujunut hyvin! <3

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla teidän kuulumisia :) Oliko tämä miehesi ensimmäinen lentokerta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) On S lentänyt pari kertaa Nigeriaan, mutta eka kerta Euroopan isoilla kentillä. Se hiukan jännitti minua :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.