Vauvauutisia!



Otsikon perusteella voisi kuvitella, että meille on tulossa pienokainen. No ei nyt kuitenkaan. Toivottavasti joskus tulevaisuudessa, mutta sen näyttää aika. Mutta eilen kuulin vauvauutisia toiselta taholta ja tulin niin onnelliseksi! Ihana ystäväni saa keväällä lapsen ja nyt jo tuota pienokaista odottelee täällä innokas täti. Salaa haaveilen, että sieltä tulisi pieni poika. Suuri harmi on vain se, että tuo tuleva pallomaha puolisoineen asuu kovin kaukana. 

Ehkä se johtuu tästä iästä, mutta muutenkin lapset ovat paljon mielessä. Omat lapset siis. Olisi ihanaa joskus saada oma pienokainen, tai ne kaikki viisi, mistä haaveilen. Parastahan olisi jos saisi monta poikaa, ehkä siinä tapauksessa hieman ohjailisin poikia oikealle tielle ja voisivat vaikka poikabändin laittaa kasaan. Saa kai sitä sellaisesta edes haaveilla. 

Tässä lapsista haaveillessa aina herää myös huoli ja ajatus siitä, että entäs jos ei saadakaan lapsia. Varsinaisesti minulla ei asiasta pitäisi suurta huolta olla, mutta mietityttäähän se silti kovin. Pelko siitä, että voiko saada lapsia on kuitenkin yksi niistä peloista joista en pääse eroon. Onhan syitä lapsettomuuteen kymmeniä ja joillain jää syykin mysteeriksi. Ollaan miehenikin kanssa joskus keskusteltu asiasta ja alkuun se oli melko raastavaa (keskustelu siis). Eihän miehelläni ollut jotenkin päässään edes sellaista vaihtoehtoa, että kaikki eivät yksinkertaisesti voi saada lasta. Kun asiaa selitin ja selvittelin, ymmärsi hänkin, että niin voisi käydä. Iso suru se olisi, mutta toisaalta nyt kun asiasta on keskusteltu ja yhdessä todettu, että voidaanhan sitten vaikka adoptoida lapsia, niin saan hieman mielenrauhaa. 

Vielä keskityn nauttimaan ympärilläni olevista vauvoista ja lapsista sekä olemaan rinnallakulkija niille jotka mahaansa kasvattelevat. Voin nauttia toisen odotuksesta ja kasvavasta lapsesta ilman niihin liittyviä liitännäisiä. Haaveilen omista lapsista ja toivon, että joskus meitäkin siunataan. Onneksi en myöskään ole ainoa, joka moisen pelon kanssa elää ja olen saanut vertaistukea ystäviltä. 

Viime yönä harjoittelin vauva-arkea ja valvoin yön pimeinä tunteina. Sain kyllä vain rauhassa maata sängyssä ja kuunnella musiikkia. Nukku-Matti vain jätti vierailun väliin. Mieheni ei meinaan koko eilispäivänä (aamun jälkeen) viestitellyt, enkä tiennyt mitä tapahtuu. Toki luotto siihen, että eihän hän nyt ole voinut konetta missata oli aika kova. Eikä hän ilmeisesti ole lennolta jäänyt pois ja toivottavasti viettää tällä hetkellä aikaa Brysselin lentokentällä. Pikaisen Saksan visiitin jälkeen pitäisi hänen vihdoin saapua Suomen maalle. On jotenkin epätodellinen olo, enkä voi uskoa että tämä neljän kuukauden odotus päättyy.

Loppuviikosta ainakin tiedossa siis kotiuttamista ja Helsinkiin tutustumista, pieni visiitti Tampereelle omenavarkaaksi ja sunnuntaina synttärijuttuja. Hymyillen uuteen viikkoon! 

6 kommenttia

  1. Voi että ihanaa. Olitko sä vielä koulutukseltasi ja ammatiltasi lastenhoitaja?

    -Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan mahtavaa, lapset on parhautta ja rakkautta :) Olen sosionomi koulutukseltani ja teen kyllä töitä lastensuojelussa, mutta nuorten kanssa tällä erää. Tosin ihan lapsia nekin vielä on :)

      Poista
  2. Totta, niin kyllä on :) Saitko sun miehen lopulta kiinni ja pääsikö perille Suomeen?

    -Emilia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut koskaan kiinni, mutta onnekseni hän kuitenkin oli ehtinyt kaikkiin koneisiin ja lentokentällä nähtiin :) Nyt onnellisina kotona.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tack så :) Rutistin todella kovaa! Sielläkin odotellaan jotain uutisia?!?

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.