Pages

Ristiriitoja

perjantai 24. lokakuuta 2014

"Jotka tulevat suorinta tietä
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille. 

Niin se todella on."

-Tommy Tabermann

--

Odotin syyskuun alkua kuin kuuta nousevaa. Paitsi että sain mieheni silloin kotiin, ajattelin myös, että vihdoin elämä hieman tasaantuu ja saisi nauttia arjesta ilman yllätyksiä.

Eihän siinä ihan niin käynyt.

Elokuun loppupuolella saimme työpaikallani tiedon alkavista YT-neuvotteluista. Joka paikassahan niitä nykyään on, tavallaan voisi siis kuvitella, että olisin osannut odottaa asiaa. Enpä osannut. Alkoikin kahden kuukauden mittainen piina - saanko pitää työni vai en?

Olen ollut onnekas työpaikkani suhteen - minut palkattiin jo ennen kuin valmistuin ja heti valmistumisen jälkeen vakinaistettiinkin. Olen osannut olla tästä kiitollinen, vaikka joskus olen pohtinut sitä, että entäs jos jämähdän tähän. Toisaalta tiedostan sen, että onhan minulla vielä työvuosia edessä, mutta toisaalta olen sellainen "kaikkitännehetinyt"- tyylinen ihminen ja tahtoisin edetä urallani hirmuista vauhtia. Onhan minulla paljon haaveita ja toiveita työurani suhteen. Näitä haaveita ehkä pääsen joskus toteuttamaan.

Viimeisen kahden kuukauden aikana olen paljon pohtinut tätä työuraani, joka on vasta aluillaan. Olin pitkälti melko varma siitä, että minut irtisanotaan, koska olen viimeisimpiä taloon tulleita työntekijöitä. Se antoi paljon pohdittavaa, pelko irtisanomisesta nimittäin. Sitä jotenkin havahtui miettimään - entäs jos? Mitään hätiköityjä ratkaisuja en tahtonut tehdä, vaan päätin odottaa mitä tuleman pitää. Irtisanomisen sattuessa en olisi ollut aivan pulassa vaan olisin voinut rauhassakin etsiskellä uutta työpaikkaa.

Eilen koitti se päivä, kun sain tietää, että saan pitää työni. Paino nousi rinnalta, mutta toinen laskeutui harteille. Nimittäin vaikka minä olin turvassa, ei moni muu ollut. Juuri tällä hetkellä koen melkoista ristiriitaa siitä, että sain työni pitää. Olen suhteellisen oikeudenmukainen ihminen ja mielestäni olisi ollut kovin reilua se, että minut olisi irtisanottu - olenhan tosiaan viimeisimpänä tullut. Toisaalta se ei tällä kertaa ollut peruste ja eräs toinen sai lähteä. Esimieheni muistutti minua tänään siitä, että minulla on lupa myös iloita, että saan jatkaa. Vaikeaa se kuitenkin on - iloita, kun toinen joutuu lähtemään.



Kuva täältä.

3 kommenttia:

  1. missä millä alalla olet töissä siis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sosiaalialan töitä teen pääkaupunkiseudulla :) Lasten ja nuorten parissa tällä hetkellä.

      Poista
  2. Onneks olkoon!! :) Hieno homma! Tänä päivänä saa kyllä todella olla kiitollinen kaikesta työstä mitä saa/pääsee tekemään, ku tuntuu tosiaan toi taloustilanne olevan niin harmillisen huono. :/

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan