Sokeriton suklaapiiras

Sunnuntaista tuli herkkupäivä. 

Aamulla herättiin sateen ropinaan, eikä ollut kiire nousta ylös. Laiskoteltiin ja kuunneltiin sadetta. Sateen vuoksi annoin itselleni myös luvan olla sisällä ihan koko päivän. Pitihän meidän lähteä elokuviin, mutta mieheni halusi juoksemaan ja minua houkutti tuo Game of Thrones enemmän - kotiin siis jäätiin. Elokuviin ehditään joku muu päivä.

Aloitin jo aamusta tuon herkuttelun kuitenkin. Aamupalaksi tein banaanilettuja, jotka aina hurmaa yksinkertaisuudellaan ja herkullisuudellaan. 

1 kypsä banaani + 1 kananmuna = herkkua!


Iltapäivällä lounaan valmistuessa uunissa jatkoin leipomuksia. Houkutteli kokeilla tällaista piirakkaa ja melkoisen hyvää se olikin. Ei kuitenkaan voittanut tuota aiemmin kokeilemaani raakakakkua.

Suklaapiiras
(ohje täältä)

2 dl pekaanipähkinöitä
6 pehmeää taatelia
ripaus suolaa

2 dl kookosmaitoa
6 pehmeää taatelia
60 g tummaa suklaata (sokeritonta)
2 rkl kookosöljyä
1 tl vaniljatahnaa

Kookosmaidosta tarvitset "jähmettynyttä" osaa. Laita siis edellisenä iltana viimeistään tölkki jääkaappiin.

Rouhi monitoimikoneella/blenderillä pohjan ainekset muruksi. Taputtele vuoan (20 cm) pohjalle ja vähän reunoillekin.

Avaa kookosmaitotölkki ja ota jähmettynyttä osaa talteen tarvittava määrä. Sulata kookos, suklaa ja kookosöljy vesihauteessa. Kaada seos astiaan taateleiden ja vaniljatahnan kanssa - aja seos sileäksi tahnaksi. Jos tuntuu, että tarvii lisää makeutta, lisää hieman hunajaa sekaan.

Kaada täyte pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa tunnin verran.



Käyttämällä esimerkiksi raakasuklaata saat kakusta helposti maidottoman. Gluteeniton se jo onkin. 

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.