Villasukkakansaa

Kuljen ympäri vuoden villasukissa. Kesän kuumimpina helteinä niistä täytyy kyllä hetkeksi aina luopua. Tänä kesänä sai pitkään käyttää villasukkia, mikä oli vallan nastaa. Tosin se lämmin jaksokin kesti pitkään, mikä oli harmillista - no ei oikeasti ollut. Gambiaankin olen villasukat aina mukaan ottanut - lentomatkoilla ne ovat välttämätön hyödyke ja ajoittain Afrikan mantereellakin varpaita paleltaa. 

Neulon pääsääntöisesti villasukkani itse, mutta on minulla muutamia saatujakin. Itseasiassa kahdet lempivillasukkani ovat työkaverini kutomia - toivomallani mallilla ja väreillä. Nuo kaksi paria ovat juhlasukkia, ovat ne niin hienoja! Itse neulon mieluiten Novitan Seitsemästä Veljeksestä ja bambupuikoilla. Tänä syksynä on meinannut käydä vähän hullusti, on meinaan niin monta ihanaa väriä ja kuosia Novitalla, että sukkia täytyy tehdä kymmeniä. Viime viikolla sain valmiiksi neljä paria - kolme itselleni ja yhdet lahjaksi. Lisäksi valmistui yksi sukka, joka odottaa vielä paria. Minulle ajoittain käy niin, että jaksan tehdä vain yhden sukan ja sitten innostun jostain kuviosta/tekniikasta ja aloitan jo uuden parin. Monta paritonta sukkaa löytyy siis meidän taloudesta. Lasten villasukkia onkin siinä mielessä mainiota tehdä, että ne valmistuvat nopeasti ja voi testailla erilaisia tekniikoita. 

Minun tämän hetkinen villasukkakokoelma näyttää tältä:



Oikeastaan siis tällaisten villasukkahöpinöitten taustallakin oli jotain. Vaikka kirjoittelenkin lähinnä omaksi iloksi, on vallan mukavaa että teitä siellä ruudun takanakin on. Minua vain hämmentää, että ketä sieltä löytyy? Ketä ovat ne sadat ihmiset jotka tänne eksyvät? Mistä te tulette ja miksi? 

Siispä minä lahjoitan parin villasukkia kahdelle teistä. Jotta pääset mukaan "arvontaan" kommentoi jotain sunnuntaihin 2.11 mennessä - vaikka vastauksia edeltäviin kysymyksiini. Mutta ehtokin on - et saa olla paikalla ensi kertaa. 


Villasukista valkoiset ovat kokoa 42 (unohduin neulomaan kun juttelin ystäväni kanssa puhelimessa ja niistä tuli vähän isot) ja toiset ovat noin kokoa 38. Tuosta saa ajatusta sukan pitsisestä kuvioinnista. Näin iltamyöhään pimeässä kuvaillessa ei näköjään kovin hyviä kuvia saa (ainakaan minä).  

Me otetaan huomenna suunnaksi Berliini! Huisia ja vähän jännittävää. 

17 kommenttia

  1. Oi miten ihana villasukkakokoelma sinulla on! Itse olen niin rähmäkäpälä ja kärsimätön, ettei sukkien kutominen todellakaan ole minun lajini :) . Osallistun siis mielelläni sukkaparin arvontaan.
    Tätä sinun blogiasi olen seurannut jo pidempään ja tänne löysin muistaakseni Kultarannikon Kulkijan blogin kautta.
    -sarda-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tervetuloa tänne lueskelemaan, kiva jos olet pysynyt mukana.

      Ja onnea arvontaan!

      Poista
  2. Toisen blogin kautta paikalle eksynyt ja jäänyt, myöskin monikulttuurisessa parisuhteessa oleva. On mielenkiintoista lueskella muiden arjesta, joka on melkein kuin omaa mutta kuitenkin hyvin erilaista. Lisäksi sinulla on hyviä ruokaohjeita! :)
    Osallistun toki myös sukkaparin arvontaan!

    VastaaPoista
  3. AIka ihan varmasti tiedät kuka minä olen ja mitä teen täällä :).
    Monikulttuurisuus yhdistää meidät ja apua miten se meni, että löysin tänne. Olisko ollut jossain näistä monikulttuurusista blogeista tai peräti kävit vierailemassa minun blogissa. Niin tai näin, täällä ollaan.

    Ihana arvonta. Olen jo pitkään suunnitellut jotakin käsityöarvontaa, mutten ole keksinyt mitä laittaisin.

    Hienoja sukkia kaikki!

    Ja arvonnassa mukana. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiva, että pysyt mukana. On mukava kirjoittaa, kun siellä toisella puolella on joku.

      Ja onnea arvontaan :)

      Poista
  4. No minä olen minä, Kultarannikon kulkija, Maame Esi ja Lotta. :)

    Löysin tänne ensimmäisen kerran jonkun kolmannen blogin (tai kommenttiesi) kautta, nykyään blogisi löytyy lukulistaltani. Kiva kuulla tarinoita ja pohdintoja muiden monikulttuuristen perheiden arjesta.

    Minäkin pidän villasukista kovasti, (mutta en osaa tehdä niitä itse). Nairobissa nukuin villasukat jalassa, Ghanassa harvemmin, (vaikka joskus sadekaudella olisi tarvetta ollut). Minäkin haluaisin osallistua arvontaan.

    Ja samaa olen itsekin miettinyt (ja jotain vastaavaa suunnitellut), että minkälaisia ihmisiä siellä numeroiden takana oikein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli oikein mukava Berliini - siitä lisää myöhemmin :) Olen jo pitempään pohtinut, ketä sieltä ruudun takaa löytyy, koska se on jotenkin aika olennaista vaikka itselle kirjoittaisikin. Onneksi toisista tietää enemmän ja tuttujakin sieltä löytyy :)

      Onnea vielä arvontaan!

      Poista
  5. Minä aloin lukemaan blogiasi, kun joskus mainitsit siitä jutellessamme. On kiva lukea ajatuksiasi myös täältä blogista, vaikka usein keskustelemme niistä ihan livenäkin. Anna ja K & F ps. Suon sukat joillekin muille ;)

    VastaaPoista
  6. Minä löysin blogisi joskus Afrikka-aiheisia blogeja hakiessani ja sittemmin meitä on alkanut yhdistää myös monikulttuurinen parisuhde :-) Blogisi on ihanan monipuolinen ja aito! Osallistun mielelläni noin hienojen sukkien arvontaan!
    -Akua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tervetuloa mukaan matkaan :)

      Ja onnea arvontaan!

      Poista
  7. Mun ei tarvinne esitellä itseäni ja käyn täällä, koska jostain syystä siitä tulee usein hyvä mieli.
    Voin jättäytyä pois arvonnasta, koska mulla on jo yhdet sun tekemät villasukat :)

    VastaaPoista
  8. Apua, en tiedä edes miten olen aikoinaan vanhaan blogiisi eksynyt. Vai olisitko sä käynyt ensin lukemassa mun blogia ja siitä olisin sitten tullut sun blogiin? Anyway, koukkuun jäin laakista, sillä monet asiat yhdistävät vaikka en sinua muutoin tunnekaan kuin tämän blogin kautta. Päällimmäisenä niistä tietysti rakkaus Afrikkaa ja Gambiaa kohtaan ja lisäksi tykkään myös leipoa ja laittaa ruokaa. Vieläkin tapaisin sinut mielelläni joskus vaikka kahvin merkeissä jos satut Treelle eksymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samapa tuo, miten eksyit tänne. Parhainta on se, että olet edelleen mukana matkassa! :) Ja nähdään ehdottomasti joskus! Olet usein ollut mielessä, kun Tampereen suunnilla olen käynyt. Joku kerta vielä yllätän :)

      Laitan sinutkin arvontaan mukaan ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.