Kieli solmussa

tiistai 18. marraskuuta 2014

Viestittelin tuossa eräänä päivänä ystäväni kanssa. Olimme jo pitkään viestitelleet suomeksi, kunnes yhtäkkiä tulikin viesti englanniksi. Minua alkoi naurattaa kovin kun huomasin miten sujuvasti vaihtuu kieli. Vaikka myöhemmin kävi ilmi, että tuon englanniksi tulleen viestin oli kirjoittanut ystäväni mies, sai tämä sattuma minut silti pohtimaan tätä monikielisyyttä.

Meillä kotona pääkielenä on englanti. Arjessa toki paljon puhun suomea ja myös mandinkaa sekä wolofia kuulee usein. Englanti on kuitenkin se kieli, joka jotenkin täyttää pääni - huomaan ajattelevani englanniksi myös. Ajoittain tulee puhuttua sellaista Michael Monroe - tyylistä suomea - eli englannilla höystettyä. Se ärsyttää sekä naurattaa itseäni ja saa muissa ihmisissä aikaa mielenkiintoisia reaktioita. Saatan vahingossa alkaa kaupan kassalla puhumaan englantia tai vastata ystävälle viestiin väärällä kielellä. Toisaalta teen sitä myös miehelleni, puhun tai laitan viestiä suomeksi, mikä häntä hämmentää. Töissäkin saatan puhua englantia, kun tiedän vastapuolen ymmärtävän. 

Ystävistäni useimmat puhuvat englantia suht sujuvastikin, kuten myös veljeni. Tämä on helpottanut osaltaan mieheni integroitumista Suomeen. Itse muistan sen, miten ajoittain hankalaa oli Gambiassa yrittää olla osa perhettä kun monikaan ei puhunut englantia. Olisin niin kovin tahtonut tutustua paremmin siskoihin ja anoppiin, mutta kieli tuli muuriksi. (Onneksi tutustua voi toisinkin tavoin, vaikka yhdessä ruokaa laittamalla.) Minun vanhempani, jotka eivät aiemmin ole englantia juurikaan puhuneet, ovat myös kunnostautuneet. Normaalisti melko hiljainen ja rauhallinen isäni on puhunut mieheni kanssa enemmän kuin minun kanssani kuunaan. Kieli ei ole siis tullut esteeksi heidänkään kanssaan. Isotätejäni tavatessamme törmäsimme ensi kertaa Suomessa siihen, että vastapuolelta ei sanaakaan englantia tullut. Se liene ihan sallittua ja ymmärrettävää 90-vuotiailta. Onneksi itse pystyin tulkkaamaan tarvittavat. 

Hauskaa on ajoittain tämä monikielinen arki. Skypessä puhutaan ystävien kanssa suomea, englantia ja mandinkaa. Ympärillä on monikielisiä perheitä ja ystäviä. Puhutaan sitä kieltä, mikä parhaiten taittuu tai kaikkia sekaisin. Ajoittain pojat puhuu esimerkiksi mandinkaa ja me naiset juoruillaan suomeksi. Perheen pienimmät eivät vielä puhu, mutta omaksuvat kaikkia ympärillä puhuttuja kieliä. Mielenkiinnolla odotan millä tavalla kielet lapsiin tarttuvat. Tässä suomen kielen opiskelun lomassa ja englanniksi eläessä näitä asioita paljon pohtii. Erityisesti mielessä onkin juuri se, millaista arki tulee olemaan jos joskus perheeseen tulee pieniä ihmisiä. Siksi on mielenkiintoista seurata ensin näitä muita monikulttuurisia perheitä ja oppia itsekin, vaikka varmasti jokaisella perheellä tuleekin ne omat tapansa. 

Eräs virolainen ystäväni on asunut Suomessa jo niin pitkään, että osaa lähes täydellisesti suomen kielen. Väsyneenä hän kuitenkin alkaa puhumaan jälleen viron kieltä. Minä unohdan väsyneenä englannin kielen, eli en vielä ole huolissani suomen kielen unohtamisesta. Lopputulemana näissä pohdinnoissani oli - vaikka välillä tuntuukin raskaalta tämä monikielisyys, on se kuitenkin pääasiallisesti rikkaus. 

1 kommentti:

  1. Multa on ainakin kadonnut englanti aika rankasti, sitä puhuessani on joka viidessana saksaa enkä ees huomaa sitä ennenkun Chris alkaa nauramaan :D

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan