Matkalla

Olen itse suhteellisen kokenut matkailija, tai ainakin useamman matka tehnyt matkailija. Tietyt asiat sujuvat siis jo rutiinilla, enkä kovin jaksa stressata - asiat hoituvat omalla painollaan. Harvoin suuremmin suunnittelen tai selvittelen asioita etukäteen - go with the flow tyylisesti pääsee pitkälle. Tällä kertaa minua etukäteen hieman jännitti - tämä oli ensimmäinen yhteinen matkamme Euroopassa. 





Mieheni ei juurikaan ole matkustellut. En usko, että kovin moni gambialainen on tehnyt niin sanottuja huvimatkoja/lomamatkoja. Muistan aina erään serkun kanssa käymäni keskustelun matkailusta. Kyseinen serkku on itse matkannut Afrikassa töiden takia jonkin verran. Tuo mieleeni painunut keskustelu käytiin viime keväänä - vanhempani olivat tulossa häihimme ja tuo serkku oli kovin huolissaan heidän selviämisestään. Rauhoittelin ja kerroin, että vanhempani ovat matkustelleet paljon. Hän oli silti huolissaan - mutta ensimmäistä kertaa Afrikassa. Minä jälleen rauhoittelin - ovat he käyneet Afrikassakin, mutta eivät Gambiassa. Serkku hieman rauhoittui ja totesi, että isäni on varmaan hyvässä työssä. Minä hieman hämmennyin asiayhteydestä, kunnes selvisi, että hän ajatteli vanhempieni matkustaneen isäni työhön liittyvillä matkoilla - hänelle lomamatkailu, turismi, oli suhteellisen vierasta. Ja vaikka Gambiassakin turisteja on paljon, luulisin, että silti monelle gambialaiselle tuollainen turismi on kuitenkin kovin vierasta.

Minä muistan tuon keskustelun todennäköisesti siitä syystä, että havahduin jälleen siihen, miten onnekkaita olemmekaan. Meille maailma on avoin, mutta ei monille muille.

Mutta niin, mieheni ei siis juurikaan ole matkaillut, mutta on kovin kiinnostunut maailmasta ja matkailusta. Se on vallan hyvä asia, kun hän sattuu elämään tällaisen hiukan levottoman sielun kanssa - koko ajan pitäisi olla jossain menossa. Berliini oli hyvä alku yhteiselle matkailutaipaleellemme.






Erilaista tämä matkailu ehkä tulee olemaan nykyään. Olen itse enemmän sellainen tunnelmamatkailija - saatan istua kahvilassa tai puistossa pitkänkin tovin ihmisiä seuraillen ja ehkä kirjaa lueskellen tai vain kävellä ympäriinsä. Nautin museoista, mutta enemmän pidän katutaiteesta ja kauniista taloista. Jotain turistirysiä on mukava nähdä, mutta useimmat kierrän kaukaa. Osaltaan tämä johtuu ehkä siitä, että olen jo nähnyt paljon - elefantti eläintarhassa tai keski-eurooppalainen linna on hieno kokemus, mutta ei sisällä enää uutuudenviehätystä. Havaitsin tämän saman ilmiön muuten myös Suomessa, kun vierailimme kansallismuseossa - oli meinaan melko tuttua huttua. Olikin sinällään hieman erilainen loma, kun toiselle kaikki oli aika uutta ja ihmeellistä. Elefantti eläintarhassa sai hieman uutuudenviehätystä, kun toinen oli niin innoissaan - näki ensimmäistä kertaa elämässään elefantin. Metrolla seikkailu ja kaksikerroksiset bussit saivat myös uusia puolia toisen innosta.




Kaiken kaikkiaan siis hyvä reissu ja opettavainenkin puolin sekä toisin. Ainakin itse koin myös, että Berliiniin oli helppo mennä. Näin sekapariskuntana siis. En välttämättä nimittäin ihan mihin tahansa matkustaisi ja harmittaakin se, että kuulemma tuolla itä-Euroopan maissa rasismi on vielä suhteellisen yleistä. Siellä olisi paljon kaunista luontoa ja mielenkiintoista historiaa. 

4 kommenttia

  1. Mä en yhtään tiennyt minne kommentoisin, koska vasta tänään löysin tän blogin ja selasin ihan alkuun ja luin alusta loppuun koko blogin! Alunperin tänne siis eksyin, koska halusin löytää kirjoituksia liittyen kaukosuhteisiin ja sitten löysin tämän ja nyt päivän käytin koko blogin lukemiseen :) Pystyin samaistumaan niin moniin teksteihin/ajatuksiin, koska itse tänä kesänä matkustin ensimmäistä kertaa yksin matkakohteena Rio de Janeiro ja satuin rakastamaan siellä mieheen, jonka tapaan vasta helmikuussa :/ mutta tosiaan, teksti jossa kirjoitit siitä miten itseäsi ärsytti nähdä pariskuntia tai se, miten kadehdit niitä ihmisiä, jotka saavat asua yhdessä vastasi täysin omia ajatuksiani. Olisi tosi hienoa oikeasti tutustua johonkin, joka käy läpi samoja asioita/tunnetiloja ja tämä blogi oli tosi terapeuttinen lukukokemus! Kiitos siis siitä, että olet ylipäätään lähtenyt tätä blogia kirjoittamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos kun kommentoit johonkin, sait minut hurjan hyvälle tuulelle :) Juuri tästä syystä joskus aloin kirjoittamaan, että löytyisi samanlaisessa tilanteessa eläviä jakamaan niitä kokemuksia.

      Ei sinullakaan helpon välimatkan päässä poikaystävä ole. Kaukosuhde raastaa, mutta lopulta se myös palkitsee :) Ainakin omalla kohdallani. Toivottavasti teilläkin. Onko ollut millaista elo kaukana rakkaasta? Jos yhtään lohduttaa, niin jollain tapaa se helpottuu ajan myötä. Vaikka samalla myös tavallaan vaikeutuu. Välimatkasta tulee kuitenkin rutiinia ja siihen jotenkin kasvaa.

      Mutta siis tervetuloa mukaan! :) Kiva, että löysit tänne.

      Poista
  2. Hui kauhee ku mun ensimmäisessä kommentissa oli kirjoitusvirheitä :D noh, kai se on ihan ymmärrettävää kun puhelimella kirjoitan !

    Mutta siis, silloin kun palasin takasin Suomeen niin aattelin, että ei se tunne voi kauheen kamala olla, nimittäin ikävän tunne. Miten väärässä olinkaan! Se oli maailman kamalin tunne jonka oon koskaan tuntenu ja se vaikutti niin ylitsepääsemättömältä :D Tottakai edelleen on ikävä, mutta toisaalta (en tiedä huomasitko itsekin) niin tällaisessa suhteessa sitä oppii toisesta ja itsestään enemmän asioita, kun kommunikointia on runsaammin :)

    Mutta kiitos erittäin paljon lohduttavista sanoista, kyllä tässä tulee sellanen tunne kun toinen on onnistunut, että "kyllä mäkin pystyn siihen!" :D

    Aurinkoista päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha itsekriittisyys iskee sinullakin :) Kirjoitusvirheet ei haittaa yleensä kovin, kun ymmärtää kuitenkin - itseä ne kyllä ärsyttää. Näin jälkikäteen voin kyllä suositella kaukosuhdetta kaikille - se on oikeasti aika mainio keino tutustua toiseen. Ja rakentaa myös luottamusta ja tietyllä tapaa se myös antaa suhteelle kestävyyttä. Ainakin itse olen monta kertaa miettinyt sitä, että meidän kohdalla kaukosuhde oli aika pelastava jopa. Käytiin läpi isoja kulttuurisia eroja juttelemalla ja muutenkin puhuttiin paljon kaikesta, toki yhdessä eläessä tulee uutta, mutta ainakaan kaikki ei tule ihan yllätyksenä. En tiedä ymmärrätkö minun pointtia? Toivottavasti :) Samaahan sinäkin sanoit. Mutta siis se minun oikeastaan piti vaan sanoa, että kyllä te selviätte! No worries. Elämä kuljettaa ja kantaa, ikävä on vain osa elämää.

      Leppoisaa vuoden loppua sinulle :) Ja voimia ikävöintiin.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.