Kasvatusta

Olen huomannut jos näin odotusaikana mainioita eroja minun ja mieheni tulevassa kasvatuskulttuurissa. Lieneekö lopulta kehitämme asioista jonkinlaisen kompromissin, mutta ajoittain mietin, että mitäköhän tästä vielä tulee.

Minua myös jännittää ajatus siitä, että minusta tulee kaksosten äiti - vieläpä kovin todennäköisesti identtisten kaksosten äiti. Olen toki kasvanut kaksosuuteen jollain tapaa seuraamalla äitiäni ja enoani, minkä lisäksi tunnen joitain muitakin kaksosia. Mutta en kuitenkaan tiedä kaksosista juuri mitään. Tahtoisin kuitenkin osata kasvattaa lapsistamme kaksi omanlaistansa ihmistä - enkä siis kohdella heitä jollain tapaa vain yhtenä yksikkönä. Saatteko kiinni ajatuksestani? 

Oikeastaan ensimmäinen näistä kasvatuksellisista eroistakin liittyy tuohon persoonakysymykseen - enkä tiedä voiko puhua edes kasvatuksesta. Mutta olen pikkuhiljaa uskaltanut ostaa ensimmäisiä vaatteita tuleville tyypeille - lähinnä hyvin alennusten perässä juosten ja vielä aika kohtuudella. Koskapa emme myöskään voi tietää syntyvätkö nämä tyypit viikon vai kahden kuukauden päästä, on mielestäni jokseenkin hyvä varautua. Mutta niin, jospa asiaan - ostin siis vaatteita ja esittelin niitä myöhemmin miehelleni. Hän ihmetteli ensimmäiseksi sitä, miten olin ostanut vain yhden kutakin vaatetta - onhan lapsia tulossa kaksi. Päädyimme keskustelemaan siitä, puetaanko lapset (lähes) aina samanlaisiin asuihin vai ihan erilaisiin. Itse olen sitä mieltä, että erilaisiin ja mieheni puolestaan kannattaa samanlaisia asukokonaisuuksia - se on kuulemma suloisen näköistä. Aikamme väiteltyämme asiasta se unohtui, mutta minä luota siihen, että itse tulen kuitenkin useammin lapsiamme pukemaan, joten taidan saada tahtoni läpi. 

Kompromissina samanlaiset vaatteet, mutta eri väreissä;



Toinen kasvatuksellinen keskustelu lähti oikeastaan liikkeelle koirasta. Meidän vintiö on nimittäin laihdutuskuurilla - syksyinen leikkaus on odotetusti aiheuttanut sen, että neidin ruokahalu on kohonnut ja annoskokojen pienennyksestä huolimatta on vyötärölle kertynyt jokunen ylimääräinen kilo. Ei vielä mitään huolestuttavaa, mutta huomattavaa silti. 

Mieheni on ollut vaikea asettua siihen, että vintiölle ei herkkuja toistaiseksi anneta. Useampana päivänä olen huomannut, että hän salaa livauttaa neidille keksejä - milloin syynä on vintiön saaminen hiljaiseksi tai anova katse, jota mieheni ei voi vastustaa. Useamman kerran olen asiasta ärähtänyt ja päädyimmekin lopulta keskustelemaan siitä, miten lasten kanssa tullaan toimimaan. Minustahan lasten ei tarvitse ensimmäiseen muutamaan vuoteen juuri karamelliä tai muuta makeaa syödä - eivätpähän totu. Toki varmasti tulen asiasta vielä muuttamaan mieltäni, mutta periaatteita on hyvä olla. Mieheni ei niin fanaattisesti suhtaudu sokerin syöntiin kuin minä - Gambiassa ei niin tiukkoja ohjeita ole lasten ruokavaliolle, eikä myöskään toisaalta esimerkiksi sokeria ole edes tarjolla kovin paljon. Suomessa sokeria kun tulee joka tuutista ja tahtoisin välttää tietoisesti turhaa makea syöttämistä, kun sitä sokeria kuitenkin jostain aina tulee saatua. Saa nähdä kiskonko lasten suusta pois tikkareita puolivuotiaana vai saanko mieheni ymmärtämään sokerin haitat.

Kolmas viime päivien keskustelun aihe on ollut elektroniikka. Olemme puhuneet useaan otteeseen siitä, että pitäisikö tähänkin talouteen hommata tablettitietokone. Vielä sellaista ei meiltä löydy, mutta ehkä joskus. Mieheni eräänä päivänä pohti, että täytyy sellainen ostaa nyt kun on lapsiakin tulossa - se on kuulemma hyvä myös lasten leluna. Jälleen eräs asia, mistä ei ihan olla samaa mieltä. Itse olen tehnyt töitä useammankin enemmän tai vähemmän peliriippuvaisen lapsen kanssa ja viimeinen asia, mitä lapsilleni pienenä tahdon antaa on tabletti. Tiedostan toki sen, että lapsistamme todennäköisesti tulee melko datanatiiveja ja heidän elämässään tietotekniikka tulee olemaan aina arkipäivää. Mutta saanhan silti haaveilla siitä, että lapset juoksentelisivat päivät metsissä käpylehmiä ja majoja rakennellen ennemmin kuin istuvat kotona nenä kiinni tabletissa. 

Pieniä asioita, mutta silti niin suuria. Todennäköisesti melkoisia kulttuurillisia ja näkemyksellisiä kasvatuseroja tulee vuosien varrella vastaan, mutta niistäkin selvitään vaikka sitten tekemällä niitä kompromisseja.

Mitä kasvatuspulmia te olette kohdanneet? Erityisesti kiinnostaa nuo monikulttuuriset dilemmat ja eri kulttuurien erot. 




4 kommenttia

  1. Tämä ruoka-asia on pohdituttanut itseänikin suuresti, juurikin kulttuuristen piirteiden näkökulmasta. Olen tullut siihen tulokseen (melko loogista, tosin), että ruoan historia on niin erilainen / eri tilanteissa meillä ja miehen kotimaassa, että erilainen asennoituminen on aika odotettavaakin. Eipä tuota juuri liikalihavuudesta ihmiset kärsi, eivätkä näin ollen tule tietoiseksi sen kautta sokerin tai rasvan terveyshaitoista. Esimerkiksi Ghanassa aikuiset juovat runsaasti limsaa ja sitä tarjotaan lähes kaikissa kyläpaikoissa. Myös oma mieheni kantaa kotiin sokerijuomia, joskin vähemmissä määrin kuin joitain vuosia sitten. Eikä hän sitä onneksi lapselle anna kuin ihan poikkeuksellisesti, ja pyrkii juomaan piilossa kun juo. Uskon tosin, että tämä on tulosta lähinnä minun tuimista katseistani.

    Isommaksi eroksi meillä on ruokakasvatuksen kanssa on tullut ruoka-aikojen ja sellaisen suhteen. Mieheni mielestä lapsen ei tarvitse "turhan takia" kokea nälkää, eli ei tarvitse esimerkiksi odottaa ruoan valmistumista (tai lämpenemistä) 5-10min, vaan hänen on saatava jotain syötävää ennen tätä. Ja tämä ei tarkoita kurkkua ja tomaattia, vaan lähinnä esimerkiksi keksiä. Uskon, että mieheni lapsuudessa tällainen kasvatuksellinen seikka ei ollut kovinkaan suuressa arvossa, vaan kaikki ruoka otettiin innolla vastaan :)

    Keskustelua, keskustelua, kompromisseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo ruoka-asiat minuakin melkeinpä eniten mietityttää. Niin kovin erilainen on tuo pohja asialle. Onneksi lähipiirissämme on paljonkin pieniä lapsia, niin ole ovelasti "kouluttanut" miestäni asiassa jo etukäteen. Lisäksi varmaan tarvitaan noita tuimia katseita :D

      Keskustelua kyllä ja kompromisseja pakostakin - onneksi meistä harvoin kumpikaan on asioissa täysin ehdoton. Tosin myönnän, että minä kuitenkin useammin kuin mieheni..

      Poista
  2. Suomessa nuo ruoka-asiat ovat kyllä aivan erilailla kuin muualla.. F on jo aika paljon sisäistänyt suomalaista ruokakulttuuria ja mikä sopii lapselle ja mikä ei. Fn sisko yhdysvalloista ihmetteli ja kyseli koko ajan, että eikö K juo mehuja, syö meidän ruokaa, syö kakkua tai pullaa yms. Yritin sitten selittää miten täällä neuvolassa ohjeistetaan. hänelle uutta tietoa oli muun muassa suolan haitallisuus alle vuoden ikäisen ruokavaliossa, ja hän on sairaanhoidon ammattilainen... Mutta toisaalta välillä täällä Suomessa taidetaan ottaa asiat myös hiukka liian tiukasti. Aika hyvinhän nuo muun maailmankin lapset pärjäävät, jos elinolosuhtett ovat vain kunnossa. T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että S oppii myös. Onneksi on seurannut vierestä teidän touhuja, niin ei tule ihan yllätyksenä. Koulutus on hyvä aloittaa ajoissa :D On kyllä toisaalta totta tuokin, että täällä monissa asioissa ollaan vähän liiankin varovaisia. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta.. Tervettä järkeä käyttäen pääsee pisimmälle - en ihan ensimmäiseksi kuitenkaan tikkaria tai pillimehua iske lasten käteen.

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.