Kasvatusta

Olen huomannut jos näin odotusaikana mainioita eroja minun ja mieheni tulevassa kasvatuskulttuurissa. Lieneekö lopulta kehitämme asioista jonkinlaisen kompromissin, mutta ajoittain mietin, että mitäköhän tästä vielä tulee.

Minua myös jännittää ajatus siitä, että minusta tulee kaksosten äiti - vieläpä kovin todennäköisesti identtisten kaksosten äiti. Olen toki kasvanut kaksosuuteen jollain tapaa seuraamalla äitiäni ja enoani, minkä lisäksi tunnen joitain muitakin kaksosia. Mutta en kuitenkaan tiedä kaksosista juuri mitään. Tahtoisin kuitenkin osata kasvattaa lapsistamme kaksi omanlaistansa ihmistä - enkä siis kohdella heitä jollain tapaa vain yhtenä yksikkönä. Saatteko kiinni ajatuksestani? 

Oikeastaan ensimmäinen näistä kasvatuksellisista eroistakin liittyy tuohon persoonakysymykseen - enkä tiedä voiko puhua edes kasvatuksesta. Mutta olen pikkuhiljaa uskaltanut ostaa ensimmäisiä vaatteita tuleville tyypeille - lähinnä hyvin alennusten perässä juosten ja vielä aika kohtuudella. Koskapa emme myöskään voi tietää syntyvätkö nämä tyypit viikon vai kahden kuukauden päästä, on mielestäni jokseenkin hyvä varautua. Mutta niin, jospa asiaan - ostin siis vaatteita ja esittelin niitä myöhemmin miehelleni. Hän ihmetteli ensimmäiseksi sitä, miten olin ostanut vain yhden kutakin vaatetta - onhan lapsia tulossa kaksi. Päädyimme keskustelemaan siitä, puetaanko lapset (lähes) aina samanlaisiin asuihin vai ihan erilaisiin. Itse olen sitä mieltä, että erilaisiin ja mieheni puolestaan kannattaa samanlaisia asukokonaisuuksia - se on kuulemma suloisen näköistä. Aikamme väiteltyämme asiasta se unohtui, mutta minä luota siihen, että itse tulen kuitenkin useammin lapsiamme pukemaan, joten taidan saada tahtoni läpi. 

Kompromissina samanlaiset vaatteet, mutta eri väreissä;

Toinen kasvatuksellinen keskustelu lähti oikeastaan liikkeelle koirasta. Meidän vintiö on nimittäin laihdutuskuurilla - syksyinen leikkaus on odotetusti aiheuttanut sen, että neidin ruokahalu on kohonnut ja annoskokojen pienennyksestä huolimatta on vyötärölle kertynyt jokunen ylimääräinen kilo. Ei vielä mitään huolestuttavaa, mutta huomattavaa silti. 

Mieheni on ollut vaikea asettua siihen, että vintiölle ei herkkuja toistaiseksi anneta. Useampana päivänä olen huomannut, että hän salaa livauttaa neidille keksejä - milloin syynä on vintiön saaminen hiljaiseksi tai anova katse, jota mieheni ei voi vastustaa. Useamman kerran olen asiasta ärähtänyt ja päädyimmekin lopulta keskustelemaan siitä, miten lasten kanssa tullaan toimimaan. Minustahan lasten ei tarvitse ensimmäiseen muutamaan vuoteen juuri karamelliä tai muuta makeaa syödä - eivätpähän totu. Toki varmasti tulen asiasta vielä muuttamaan mieltäni, mutta periaatteita on hyvä olla. Mieheni ei niin fanaattisesti suhtaudu sokerin syöntiin kuin minä - Gambiassa ei niin tiukkoja ohjeita ole lasten ruokavaliolle, eikä myöskään toisaalta esimerkiksi sokeria ole edes tarjolla kovin paljon. Suomessa sokeria kun tulee joka tuutista ja tahtoisin välttää tietoisesti turhaa makea syöttämistä, kun sitä sokeria kuitenkin jostain aina tulee saatua. Saa nähdä kiskonko lasten suusta pois tikkareita puolivuotiaana vai saanko mieheni ymmärtämään sokerin haitat.

Kolmas viime päivien keskustelun aihe on ollut elektroniikka. Olemme puhuneet useaan otteeseen siitä, että pitäisikö tähänkin talouteen hommata tablettitietokone. Vielä sellaista ei meiltä löydy, mutta ehkä joskus. Mieheni eräänä päivänä pohti, että täytyy sellainen ostaa nyt kun on lapsiakin tulossa - se on kuulemma hyvä myös lasten leluna. Jälleen eräs asia, mistä ei ihan olla samaa mieltä. Itse olen tehnyt töitä useammankin enemmän tai vähemmän peliriippuvaisen lapsen kanssa ja viimeinen asia, mitä lapsilleni pienenä tahdon antaa on tabletti. Tiedostan toki sen, että lapsistamme todennäköisesti tulee melko datanatiiveja ja heidän elämässään tietotekniikka tulee olemaan aina arkipäivää. Mutta saanhan silti haaveilla siitä, että lapset juoksentelisivat päivät metsissä käpylehmiä ja majoja rakennellen ennemmin kuin istuvat kotona nenä kiinni tabletissa. 

Pieniä asioita, mutta silti niin suuria. Todennäköisesti melkoisia kulttuurillisia ja näkemyksellisiä kasvatuseroja tulee vuosien varrella vastaan, mutta niistäkin selvitään vaikka sitten tekemällä niitä kompromisseja.

Mitä kasvatuspulmia te olette kohdanneet? Erityisesti kiinnostaa nuo monikulttuuriset dilemmat ja eri kulttuurien erot.