Kesäpuuhaa kotona

Olen viettänyt melko paljon aikaa kotona viime aikoina. Tosin vielä toissapäivänä kävimme Itiksessä ostoksilla ja syömässä (tai minä söin). Jos huomenna ei jämähdetä sairaalaan, niin viikonloppuna täytyy päästä vielä ulkoilemaan johonkin - joku pieni risteily houkuttaisi kovin. Mutta näin kotonakin saa ajan kulumaan, kun on oikeanlaista puuhaa. Kovin paljon on tullut istuttua ihan vaan sohvannurkassa virkkaamassa; tuloksena kaksi hippoa ja kolme pöllöä, not bad. Tuollaisessa istumatyössä seuraa pitää usein ystävämme Netflix, mutta välillä täytyy olla tuijottamatta telkkaria. 

Moni on jakanut kuvia ostamistaan värityskirjoista ja saman teen minä. On nimittäin järjettömän terapeuttista, rentouttavaa ja koukuttavaa puuhaa! 


Useammastakin paikasta näitä löytyy, minä ostin omani Suomalaisesta Kirjakaupasta. Siellä oli melkoinen valikoima ja tuotti hieman hankaluuksia valita - lopulta mukaan tarttui nuo kaksi ylläolevaa kirjasta. 



Toinen minut aivan täysin koukuttanut kirja löytyi myös Suomalaisesta Kirjakaupasta. Muistatteko lapsuudesta pisteestä pisteeseen tehtävät? Minä muistan hyvin! Ne olivat aina kivoja ja olin lievästi sanoen innoissani kun kuulin tällaisesta 1000 pisteen tehtävästä. Toisessa opuksessa on 20 maailmankuulua maisemaa ja toisessa puolestaan 20 kuulua muotokuvaa. 


Toki aina on vaihtoehtona klassiset ristikot, mitkä ovat minusta myös mainiota viihdettä. Tosin niitä on paras tehdä mökillä, niin voi tarpeen mukaan kysyä apuja isältä. Internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy myös monia kivoja visoja. Minun yksi vanha lemppari on Countries of the World quiz, missä täytyy tietää maailman maat 15 minuutissa. Olen hieman ruosteessa ja sain vain 147 oikein kun kokeilin - kaikki Afrikan mantereen maat menee vielä vajaassa neljässä minuutissa! 

Niin, että saahan sen ajan kotonakin kulumaan kun on oikeanlaista tekemistä. Mitä te tykkäätte puuhailla? 



9 kommenttia

  1. Noihan vaikuttaakin mielenkiintosilta! :)
    Ja hengessä mukana, kunhan synnytysaika koittaa.

    VastaaPoista
  2. Ensi kerralla kun tuutte Itikseen niin törmätäänpä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei se voisikin olla mukavaa! Täytyy suunnitella :)

      Poista
  3. Itse kun en instagramia käytä muuten kuin sivusta seuraten, en myöskään pääse kuvia kommentoimaan. Siksi oli pakko tulla tätä kautta onnittelemaan pikkuisista! Aivan mahdottoman suloisia ovat <3 Miten ihmeessä maltan odottaa omaani saapuvaksi marraskuussa kun noin ihania kuvia katselee :)

    Ainu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi onnea. Mikä sun instagram osoite on?

      Poista
    2. Kiitos :) Ihan pian se marraskuukin jo koittaa! Ja sitten elämä onkin ihmeellistä <3

      Poista
  4. Onnea pienokaisista koko perheelle :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.