Pages

Yhdessä syömistä

keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Unohdin vallan tuosta raskausajan ruokavalio tekstistä pari tärkeää seikkaa. 

Nimittäin;

Ensinkin kannattaa kantaa mukana pientä välipalaa - esimerkiksi omenaa. Näin ei nälän yllättäessä niin helposti sorru ostamaan kaupasta sitä suklaapatukkaa. 

Toinen seikka on ruokailu yleensä. 

Ruoan ei nimittäin pitäisi olla vain ravintoa, vaan tehdä ruoasta ja siitä hetkestä jotenkin spesiaali. Toki arjessa on niitä hetkiä, kun syö yhdellä kädellä pöydän ääressä seisten, mutta ihan joka päivä ei tällaisia minusta pitäisi olla. Ruokailuhetki kannattaisi rauhoittaa - varata siihen vaikka tietty määrä minuutteja. Ja kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, kuinka nopeasti syö. Itse olen pahimman laatuinen ahmija, mitä en kyllä tee tarkoituksella vaan yritän siitä tasaisin väliajoin opetelle pois. Jotenkin olen vain oppinut syömään liiankin nopeasti ja lähes aina olen ruokapöydässä ensimmäisenä valmiina. Meidän perheessä isäni on kyllä ainoa, joka osaa syödä rauhassa - ja raukka joutuukin usein syömään lautasen loppuun yksin. 

Minua harmittaa nyt Ramadanin aikaankin eniten se, että ei oikeastaan tule yhteisiä ruokailuhetkiä ollenkaan. Paitsi se yksi, kun toinen syö aamupalaa ja toinen iltapalaa. Keväälläkin usein heräsin syömään aamupalan mieheni kanssa yhdessä ja kömmin sitten takaisin sänkyyn kun toinen lähti kouluun. Nyt tuntuu tylsältä syödä yksin ja vielä tylsemmältä kun toinen istuu nälkäisenä vieressä. Gambiassakin olen aina nauttinut suunnattomasti yhteisistä ruokailuhetkistä perheen kanssa - syödään yhdessä ja yhdeltä isolta lautaselta. Siinä on minusta niin mainio hetki yhteisöllisyyttä ja rakkautta ja jakamista. Plus on hirvittävän epäkohteliasta ahmia tuossa tilanteessa, joten ruokailu on ainakin omalta osaltani paljonkin rauhaisampaa. 

Ihan kotioloissakin ruokailusta voi tehdä rauhaisan hetken. Tuo ajan varaaminen ja käyttäminen on yksi keino. Toisaalta voit vaikka lukea lehteä, jolloin syöt rauhallisemmin keskittyessäsi myös toiseen asiaan. Seurassa usein tulee jutusteltua ja se jo rauhoittaa ruokailuhetkeä, joten etsi seuraa jos sellaista on tarjolla. Yksi keino on yksinkertaisesti laskea - joko sitä kuinka monta kertaa ruokaasi pureskelet tai sitä, kuinka pitkä aika menee lusikallisten välissä. Ruoka kannattaa myös nimittäin pureskella kunnolla - se auttaa moneenkin asiaan, esimerkiksi ruoansulatukseen. 

Kylläisyyden tunnekaan ei tule heti, vaan ottaa vähän aikaa - joten mitä rauhallisemmin syöt, sitä nopeammin myös tulet täyteen. Tai oikeastaan sitä vähemmällä määrällä ruokaa. 




Asiaa vähän sivuten ajattelin pohtia vielä yhtä seikkaa. Jokaisellahan meillä on joku issue, joka hankaloittaa elämää. Minulla tuo on muiden ihmisten syömisen äänet. Koen lähes fyysistä pahaa oloa, kun seurassani on kovaäänisesti syövä ihminen. Joissain paikoissa pystyn blokkaamaan äänet ja tämä mahdollistaa esimerkiksi ravintolassa syömisen. Mutta esimerkiksi töissä olen opettanut nuoria syömään suu kiinni ja mässyttämättä, vedoten siihen että se on osa peruskohteliaisuutta (minusta onkin!). Mieheni aiemmin söi nautiskellen ja piti ääntä, mutta hän on jo oppinut että minun seurassani se ei kannata. Mutta miten kauniisti mainita asiasta aikuiselle ihmiselle? Sellaiselle vähän vieraammalle ihmiselle, jolle ei voi ärähtää "suu kiinni". Joissain tilanteissa olen joutunut poistumaan huoneesta, kun toinen on syönyt kovin kovaäänisesti - aiemmin oli hyvä tekosyy paeta tupakalle, mutta enää ei ole tuotakaan. 

Onko muita samasta "vaivasta" kärsiviä?



4 kommenttia:

  1. Hha, mä oon kyl tosi herkkä kaiken maailman mässytyksille.. Purkkaa mässäävät on ehkä pahinta ikinä!
    Mua on alkanu kans ärsyttää ku oon alkanu syömää liia nopeesti.. Tästä syytän meiä pikku termiittiä.. Kun on kerran rauhallista ni pitää syödä eikä ikinä tiedä kauanko rauha kestää ni sit sitä syö nopeesti.. Nykyää on kyl oppinu syömää oikeisiin aikoihin ruokarauhan taatakseen. Mutta silti sotä havahtuu kesken ruokailun siihen että syö liia nopeesti..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Purkka on paha! :D Kuinkohan nopeasti meidän muksut oppii, että ei kannata mässyttää. Lapsiparat..

      Ja voin kuvitella tuon tahdin nopeutuneen pienen lapsen kanssa! Sitä pelkään minäkin, että ihan tyystin unohtaa pureskella että ehtii syödäkin joskus :D

      Poista
  2. Marokossa ja Mauritaniassa oli työ sama tyyli lisätä ruoan päälle runsaasti isoina pilkottuja, keitettyjä vihanneksia ja kasviksia. Todella hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta! <3 Nuo ruokakuvat olikin lähinnä omia haaveiluitani. Kunpa vaan saisin siskon tekemää ruokaa :P

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan