Kolme koota

En viittaa siihen jo aikanaan partiossa opittuun Kylmä - Koho - Kompressio - mantraan, vaan meillä kolme koota stands for;

Kunto Kasvaa Kohisten

Meillähän asustaa yksi Gambiasta kotiutunut ikiliikkuja; käy kuntosalilla ja juoksemassa, treenaa kotona ja pyöräilee - lähes joka päivä jotakin. Hän oikein ahdistuu, jos monta päivää on liikkumatta. Tämä perheen suomalaisvahvistus puolestaan ei ole niin kovin liikunnallinen - oikeastaan sellainen peruslaiska ihminen. En ole ihan rapakunnossakaan, mutta jotain sellaista keskivertoa suunnilleen. Loppuraskaudesta etenkin tuli enenevissä määrin kulutettua sohvannurkkaa ja aktiivielämä jäi vähemmälle. Toki kyllä kävelin vielä itse esimerkiksi synnytyssaliin, vaikka hoitaja vieressä yrittikin maanitella pyörätuoliin istumaan. 

Synnytyksen jälkeen herra antoi minun rauhassa parantua ja palautua. Tai suhteellisen rauhassa. Jo ennen neitien syntymää hän suunnitteli, miten aletaan urheilla yhdessä taas pian - viime syksynä nimittäin aloitettiin tämä minun kuntokuurini jo. Kolme viikkoa synnytyksen jälkeen se alkoi. Kevyesti lenkkeilemällä mennään, tosin ensimmäisen päivän 5 kilometriä oli vain lämmittelyä ja nykyään mennään jo 8-9 kilometriä. Vaihdettiin lenkkimaisemat hetkeksi Keski-Suomeen ja täällä tavoitteena on kiertää eräs järvi, jolloin matkaa tulisi noin 12 kilometriä. 



Ajatuksena olisi aloittaa kotiin päästyä Superdieetti - siitä ehkä lisää tulevaisuudessa, jahka se käynnistyy. Kuntokuuri jatkuu siinä rinnalla, tarkoituksena aloittaa jälleen viime syksynä tutuksi tullut porrastreeni sekä selän vahvistukseksi jooga tai pilates. Kovasti on suunnitelmia, kuten yleensäkin, mutta saa nähdä mitä tulee olemaan todellisuus. Melkoista treeniä on myös tuo lasten kantaminen, tulee todennäköisesti hauis kasvamaan seuraavien vuosien aikana. 

2 kommenttia

  1. Onpa mahtavaa että energiaa riittää,lähetä sitä vähän tänne ruudun toiselle puolellekkin ;)
    Tuo superdieetti on muuten toimiva juttu,mutta jos imetät niin odottaisin tovin ennen dieetille ryhtymistä. Kiloja varmasti karisee jo nyt liikunnan avulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän lähettää energia satsin sinnekin :) Aloitetaan superdieetti sellain kevyempänä versiona - imettäessä syön vähän runsaampaa ruokavaliota. Lähinnä meillä on tarkoituksena saada ruokavaliosta puhtaampi (=sokerit pois) ja tuota treenipuolta noudattaa tarkemmin. SD on tässä taustalla tukena :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.