Pages

Meidän koira ja lapset

torstai 12. marraskuuta 2015

Meidän vintiö on kaikessa kauneudessaan maailman kiltein, inmokkain ja nössöin koira. Tuota faktaa on kuitenkin ajoittain aika vaikea uskoa, koska hän on myös erittäin itsepäinen,  tottelematon ja äänekäs. Tuo innostuneisuus ja tottelemattomuus yhdistelmänä aiheuttaa nimittäin sen, että vintiömme tervehtii ihmiset kovaäänisesti haukkuen ja juoksemalla tervehtimään - ei siis kovin neutraalia.

Kesäkuussa vintiö lähti mummolaan hoitoon,  koska ei ollut mitään tietoa lasten syntymän ajankohdasta, eikä meillä olisi Helsingissä ollut neidille hoitopaikkaa.  Ajateltiin kyllä myös koiraa, koska osattiin varautua arjen kaaokseen lasten synnyttyä. Tuo meidän vintiö kun on kaiken lisäksi melkoinen prinsessa ja tottunut saamaan paljon huomiota. Ajatuksena tuolloin oli, että mahdollisimman pian vintiö palaa kotiin ja aletaan elää arkea kokonaisena perheenä. 

Edelleen vintiö viettää aikaansa mummolassa,  mikä itseäni ajoittain harmittaa ja vähän ahdistaakin. Saatiin isosisko viikoksi kylään, kun isovanhemmat matkustivat ja olihan se aika ihanaa kun oli koko perhe koossa.



 Miksi siis vintiö edelleen viettää aikaansa pois kotoa?  

Päädyttiin lopulta tähän ratkaisuun ihan koiran itsensä vuoksi.  Nimittäin vaikka hän on hyvin ylpeä isosisko ja selkeästi tytöistä tykkää,  on silti havaittavissa tietynlaista ahdistusta. Meidän vanhin neiti on kovin tottunut saamaan paljon huomiota ja valitettavasti arjessa nuo lapset tuppaavat menemään etusijalle. Vintiön on ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi kaikki rakkaus ja rapsutukset ei enää tulekaan pelkästään hänelle vaan jakautuu useamman kesken. Mummolassa vintiö saa olla se prinsessa, joka on tottunut olemaan ja saa olla rauhassa. 

Vielä elo tuon karvaisen kaverin kanssa olisi suht helppoa, mutta luulen että kun neidit lähtevät liikkeelle, ei olisi koiralle enää laisinkaan aikaa. Tuo meidän isoin neiti ei ole koskaan kovin paljon viihtynyt taaperoiden seurassa - ne ovat hieman liian arvaamattomia kavereita. Ei vintiö mitään ole tehnyt, eikä suuremmin ärähdellytkään, mutta selkeästi ahdistuu pienten lasten liiallisesta innokkuudesta. Innoissaan tuo koiruus on itsekin alkuun, mutta melko pian väsähtää. 

Minun on ollut vaikea myöntää, että ehkä vintiön on parempi mummolassa - vai ehkä oikeammin vaikea hyväksyä. Niin kovin mielellään pitäisin hänet täällä kotona. Onneksi isovanhemmat reissaa paljon, niin saadaan ainakin vintiö kyläilemään tasaisin väliajoin. 




Monessa lapsiperheessä koirasta (/lemmikistä) joudutaan luopumaan.  Me ei onneksi jouduta luopumaan, koska vintiö vaan vaihtaa osoitetta hieman pysyvämmin mummolaan. Pysyy kuitenkin perheessä edelleen, enkä olisi pystynytkään neidistä kokonaan luopumaan. Liian iso osa perhettä on tuo rakas.

Onko kohtalotovereita? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan