Intialaisvaikutteinen linssimuhennos

Talven pimeyteen lämpöä ja valoa tuo intialainen ruoka. 

Linssimuhennos
4 hengelle

2,5 dl punaisia linssejä
1 kesäkurpitsa
3 tomaattia
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pala inkivääriä
garam masalaa
mustapippuria
suolaa

500 g kotijuustoa

Huuhtele ja keitä linssit ohjeen mukaan. 

Silppua sipuli ja valkosipuli hienoksi. Kuumenna ruokalusikallinen öljyä pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Leikkaa sillä aikaa kesäkurpitsa sekä tomaatit pieniksi paloiksi. Kuori ja raasta myös inkivääri. Lisää kesäkurpitsa, tomaatit ja inkivääri sipuleiden joukkoon. Paistele hetki kovemmalla lämmöllä; pienennä sitten levyä ja anna seoksen hautua. Mausta seosta tässä vaiheessa varovasti, voit myöhemmin maistella ja lisätä mausteita. 

Siivilöi keitetyt linssit ja lisää kattilaan kasvikset linssien joukkoon. Aja seos tasaiseksi sauvasekoittimella. Kaada seos vielä pannulle ja paistele hetki - maista ja lisää mausteita, jos tarvetta. 

Leikkaa kotijuusto noin 1x1 cm paloiksi ja ota hieman väriä juustopalojen pintaan pannulla voissa paistaen. Lisää hieman ruskettuneet juustopalat kastikkeen joukkoon. 

Keitä rinnalle riisiä ja tee vaikka naan-leipää.

Nam.

2 kommenttia

  1. Kuulostaapa hyvältä. Varmasti menee kokeiluun, täytyy vain osa muhennoksesta laittaa sivuun niin K voi syödä sitä.mitä kotijuustoa käytät? En ole ikinä ostanut. T. Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hyvää! :) Lähi Alepassa on vaan Valion kotijuustoa, sitä käytin siis tällä kertaa. Mutta Ingmanin on parempi, kannattaa ostaa sitä jos on tarjolla :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.