Meillä syödään omin sormin

Mainitsinkin 9 kk - postauksessa, että meidän likat syö pääsääntöisesti itse. Eli toisin sanoen meillä sormiruokaillaan. 

Me aloitettiin kiinteät jo neljän kuukauden iässä soseilla. Sileitä soseita oli helppoa tehdä ja teinkin ne pääasiassa kaikki itse. Tyttöjen saavuttaessa puolen vuoden iän törmäsin dilemmaan - en osannutkaan enää tehdä soseista rakenteeltaan sellaista, että ne olisivat meidän likoille kelvanneet. Olin tutustunut ja kiinnostunut sormiruokailusta, joten sille tielle suunnattiin. Lueskelin asiasta erinäisistä blogeista ja muualta Internetin ihmeellisestä maailmasta. Tietoa löytyy, sekä suomeksi että englanniksi. 

Hyviä linkkejä aiheesta alkuun;


ja


Meillä aloiteltiin siis sormiruokailua puolen vuoden iässä. Soseita annettiin ja annetaan siinä sivussa, mutta pääasiassa likat syövät itse. Sormiruokailussa yksi hienouksista on, että koko perhe pystyisi syömään samaa ruokaa ja yhdessä. Meillä tämä ei kyllä toteudu, vaan meillä on aikuisilla toistaiseksi pääsääntöisesti omat ruoat ja usein syödäänkin kun tytöt nukkuu. Mutta silti tämä sopii meidän perheelle. Kun tytöt syövät, minä usein touhuan keittiössä sellaista, mitä en voisi tehdä heidän leikkiessään - eli tiskikoneen tyhjennys/täyttö ja ruoanlaittohommia. 

Minusta on nykyään erityisen mukavaa kehitellä likoille erilaisia ruokia ja opettaa heille uusia makuja. Melko ennakkoluulottomasti he ovat alusta asti syöneet, eikä toistaiseksi mikään ole lentänyt kaaressa lattialle. Uusien makujen kohdalla ensimmäisen haukkauksen jälkeinen ilme on parasta - se paljastaa heti, onko herkkua. Tytöt myös nykyään useimmiten kieltäytyvät lusikasta ja syöttämisestä - he kun osaavat niin hienosti itsekin syödä. Ostettiin messuilta tytöille omat pienet haarukat ja lusikat, niiden käytön harjoittelu on seuraava askel ruokailun saralla. 

Pinsettiotetta ollaan harjoiteltu Talk muruilla sekä jäisillä marjoilla. Jäiset vadelmat on tyttöjen suurinta herkkua ja niitä syödään usein iltapalalla. Jäiset marjat maistuvat osaksi varmaan siksikin, että ne rauhoittavat kutisevia ikeniä. Meiltä löytyy myös banaania pakastimessa, koska sitä on kiva jäisenä järsiä. 

Herkkuja tällä hetkellä on marjamuffinit, päärynä ja kiiwi. Nämä katoavat lähes kokonaan parempiin suihin. Myös nuo tekemäni kookos-luumukakkuset olivat herkkua (olivat itseasiassa minustakin aika hyviä). Paljon olisi ohjeita, joita tahtoisin tytöille kokeilla, mutta tällä erää pakastimessa on melkoinen satsi ruokaa valmiina. Pyritään siihen, että kalaa syödään muutamia kertoja viikossa, kanaa/kalkkunaa hieman useammin, punaista lihaa ehkä vain kerran tai kaksi ja loput ruoista olisivat kasvispainotteisia. Kanamunasta tytöt tykkäävät ja usein tuleekin tehtyä mikromunakasta, koska se on helppoa, nopeaa ja katoaa aina parempiin suihin. 

Aamu- ja iltapalalla syödään puuroa, jos likat siihen suostuvat. Hedelmiä, ruisleipää ja itse tekemiäni leipäsiä/muffineja tulee syötyä myös. Sormiruokailijoiden keskuudessa joukkohurahdettiin silikonisiin vohvelimuotteihin taannoin ja minuakin harmittaa, kun sellaista en saanut. Onneksi noita erilaisia leivontamuotteja on kerääntynyt, niinpä meillä esimerkiksi syödään tuollaisa hymynaamaisia kakkusia. 

Tässä meidän likkojen aterioita kuluneilta kuukausilta; 

Kalamureketta nieriästä ja kukkakaalia

Kalkkunapötkö, parsakaalia ja porkkanaa

Kasvisliemessä keitettyä kanaa, kurkkua, palsternakkaa ja kukkakaalia

Munakasta, avokadoa ja tomaattia

Makaronilaatikkoa broilerinjauhelihasta, kurkkua ja tomaattia

Ahventa kookoskermassa, kikhernenuudeleita ja tomaattia

Päärynää, kiiwiä, Real-leipää ja marjamuffinit

Naudanfilettä kaurakermakastikkeella, täysjyväpastaa ja kurkkua

Apinaevästä, kiiwiä ja päärynää
Banaanilettuja, papayaa ja jäisiä vadelmia
Nauravat kookos-luumukakkuset

Jos sormiruokailu kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti tutustua Simppeli sormiruokakeittiö blogiin ja liittyä sen Facebook-ryhmään. 

5 kommenttia

  1. Hei, olikin tarkoitus pyytää sua tekemään postaus aiheesta, kun kuvissa on näkynyt niin hyviä juttuja!
    Onko nää erinäiset protskuruoat ihan omakehittelemiä reseptejä, vai jostain otettuja? Meilläkin alkaneet ruokailut, ja kaipaisin aivot-narikkaan-tyylillä ohjeita (vaikka ihan samaa ruokaahan nuo ovat) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa on ihan omasta päästä ja sovellettuja eri lähteistä. Osa on suoraan tuolta Simppeli sormiruokakeittiö blogista ja jotain sovelluksia on Pipsan keittokirjasta pienille ihmisille. Mutta sillain fiiliksen mukaan :)

      Poista
  2. Mä ajattelin sua tänää just kun kokeilin apinaevästä mangosta, saas nähä mitä tulee kun uunista ulos tulevat.. Hei näin täällä meillä noita vohvelimuotteja, oisitko toukokuussa halunnu? L yks lemppareista on jämäkasviksista tehdyt kasvispihvit:) hha, meilläkin on iltapuuron kaa välil ongelmii ku näkee että muut syö leipää, nyt on alkanu ite syömään ni onnistuu vähä helpommin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei millasta oli mangoapinaeväs? Kuulostaa namilta :P Kasvispihvejä pitäiskin tehdä, en oo tehny vielä. Mää oon luovuttanut tuon syöttämisen kanssa :D Saavat puuroa taas sitten kun itse osaavat lusikalla syödä.. Ja hei diilaapa mulle yks vohvelimuotti! Enhän sellaista välttis tarvi, mutta olishan se nyt aika kiva :D

      Poista
    2. Ohjees oli 1mango, 1,5-1,74dl kaurahiutaleita ja tilkka öljyä. Mä pistin kauran sijaa myös vähä kookoshiutaleita. Mulle maistu, L vähä epäröi, mutta söi:D
      Noi pihvit on kyl hyvii, kuha jaksaa paistella, niihi saa hyvi kaikki jämät hyvi uppoomaan!

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.