Tapakasvatusta

Meillä on naapuri, oikeasti melko montakin naapuria, mutta tämä kyseinen yksilö saa minut ajoittain raivon partaalle. Hän on keski-ikäinen naishenkilö, työssäkäyvä, siisti ja (ei niin, että sen väliä) ihan kantasuomalainen. Hän ei rellestä tai riehu, hän ei polta tupakkaa niin että savut tulisivat meille sisään, hän ei muutenkaan pistä silmään mitenkään erikoisesti. Miksi hän siis saa savut nousemaan korvistani ja verenpaineeni nousemaan? 

Siksi, että hän ei tervehdi! 

--

Olen kiitollinen vanhemmilleni monista asioista. Yksi suurimmaksi kiitollisuuden aiheeksi näin vanhemmiten on kuitenkin noussut hyvä tapakasvatus. Minut on opetettu tervehtimään, kiittämään ja pyytämään anteeksi - olemaan kohtelias. En ole aiemmin osannut siitä olla niinkään kiitollinen, koska olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä, mutta sittemmin olen todennut, että eipä asia niin olekaan. 

Minusta on normi, että tervehditään naapureita ja esimerkiksi bussikuskia tai kaupassa kassahenkilöä. Bussissa ja kaupassa kuuluu hyviin tapoihin myös kiittää, se kun ei myöskään mitään maksa. Naapureita tervehditään ainakin omalla pihalla ja rapussa, toki voi myös tervehtiä vaikka törmäisi kaupassakin. Naapureiden kanssa ei tarvitse jäädä vaihtamaan kuulumisia, eikä heitä tarvitse kutsua kahville, jos se ei luontevalta tunnu. Itse juttelen mielelläni naapureidenkin kanssa pidempään - ainakin ajoittain. Meidän talossa asuu paljon vanhempia ihmisiä, joiden kanssa vaihdan kuulumisia. Minulta se vie hetken aikaa, heille se voi olla päivän piristys ja pelastus yksinäisen arjen keskellä. Ymmärrän kuitenkin, että kaikille se ei ole luontevaa, eikä tarvitsekaan olla. Mutta 'hei' tai 'terve' ei vaadi kuin suun aukaisun - hitto, pelkkä nyökkäisykin riittäisi. 

Ihan tuntematonta vastaantulijaa ei tarvitse tervehtiä, mutta itse pääasiassa vastaan kyllä, jos joku sattuu tervehtimään. Tällä hetkellä tyttöjen kanssa liikkuessa hyvinkin moni tervehtii heitä/minua ja saattaa alkaa juttelemaankin. En koe sitä mitenkään häiritsevänä, joskin ajoittain ihmiset kyselevät hämmentävän henkilökohtaisia asioita. 

Toivoisin, että onnistuisin opettamaan lapsillekin saman peruskohteliaisuuden, minkä vanhempani ovat opettaneet minulle. Tällä hetkellä meillä harjoitellaan sanomaan 'moi', eli vilkuttamaan. Kun he tästä kasvavat, niin opettelemme tervehtimään ensin niitä naapureita ja muita tuttuja. Mietinkin, että miltä lapsesta tuntuu, kun joku ei tervehdikään takaisin? 

Olen päättänyt, että jos tämä verenpaineitani nostattava naapuri ei opi tervehtimään itse ja vastaa kun lapseni hänelle tervehtivät, niin aion käydä asiasta keskustelua. Aion pyytää, että hän aikuisena ihmisenä tervehtisi lapsiani, jotta he oppisivat olemaan kohteliaita. Saatan huomauttaa, että kun asia minusta kuuluu peruskäytöstapoihin. 

Tämä ei muuten ole ensimmäisen naapurini, jonka kanssa on samaa ongelmaa. Eikä tässäkään talonyhtiössä moni naapuri ensimmäisenä tervehdi, mutta muut sentään vaivautuvat vastaamaan, kun heitä tervehtii. Tämä verenpaineitani nostattava nainen ei siis edes vaivaudu vastaamaan, kun häntä tervehtii. 

Muita, joita moinen käytös ärsyttää?