Turvaverkko

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Meillä on monessa mielessä onnekas perhetilanne - isä on saanut olla paljon kotona vauvavuoden aikana, tytöt ovat olleet suhteellisen helppoja lapsia ja isovanhemmat mielellään auttavat tarvittaessa. Ollaan jaksettu pääasiassa hyvin, vaikka toki on ollut raskaampia ajanjaksoja. Syksyn pimeät tunnit ja yksinäiset illat kävivät itselleni raskaiksi, mutta niistäkin selvittiin.

Nyt tyttöjen kasvaessa on kuitenkin realisoitunut myös meidän laajemman turvaverkon puuttuminen. Vaikka isovanhemmat ovat mielellään apuna ja tukena, asuvat he lähes 300 km päässä. Toki myös isän puolen sukulaiset auttaisivat, mutta tuo reilu 8000 km takaa sen, että apu ei meille asti ulotu. Gambiassa jos asuisimme, niin asiat olisivatkin hyvin toisin. Siellä perhe on ainoa sosiaaliturva ja perheet ovat tiiviitä sekä laajoja. Perheen lisäksi naapurit ja sukulaiset auttavat lasten kasvatuksessa ja ovat perheiden tukena yleensäkin. Siellä eivät paikalliset äidit ole varmaan koskaan yksin lastensa kanssa, vaan kasvatus ja elämä ylipäänsä on yhteisöllistä. Moni on kysellyt, että ovatko isän perheenjäsenet suunnitelleet tulevansa meille kylään - siihen joudumme aina suruissamme vastaamaan, että varmasti tulisivat jos vain suinkin pystyisivät. Suomen valtio ei kuitenkaan tue moista ajatusta ja käytännössä heidän olisi mahdollista saada viisumia, jos meillä olisi edes varaa heille sellaista hakea. Isämiehen isoveli perheineen asuu kyllä Iso-Britanniassa, joten ehkä heidät saamme joskus kylään. 

Helsingissä meidän perhe on aika omillaan. Kovinkaan monta lastenhoitajaa ei ole tarjoutunut, vaikka tiedän, että muutama ystävä varmasti auttaisi, jos olisi oikea tarve. Arjessa emme tokikaan ole juuri apua tarvinneet, koska olemme pärjänneet hyvin. Alusta asti olemme pystyneet molemmat viettämään omaakin aikaa, mutta yhteistä aikaa emme niinkään. Sen yhteisen ajan puutten ajoittain huomaakin - parisuhteen ylläpito on hankalaa arjessa, mutta onneksi se nyt vielä rullaa. Jonkin verran vaatii ylimääräistä suunnittelua arjen pyöritys, esimerkiksi hammaslääkäriä tms ei voi ihan vaan varailla, vaan toisen täytyy varmasti pystyä olemaan kotona. Hätätapauksessa lapset tosin lähtisivät hammaslääkäriinkin mukaan. 

Oikeastaan ainoita hetkiä, kun on tosissaan kaivannut apukäsiä ovat olleet ne, kun itse on esimerkiksi kuumeessa tai oksennustaudissa maannut ja on silti pitänyt hoitaa molemmat lapset. Niinä hetkinä olen haaveillut lähellä asuvista isovanhemmista, jotka tulisivat ja veisivät lapset vaunulenkille. 

Meillä lapset kulkevat jouhevasti joka paikkaan mukana ja koen, että niin sen kuuluu mennäkin. Meillä ei ole ollut pariskuntana tarvetta esimerkiksi reissailla kahdestaan. Oikeastihan olemme melko kiinni lapsissamme, nimittäin ajatus yöstä erossa tuottaa lähinnä ahdistusta. Isämies on joutunut sitä pariin otteeseen kokeilemaan, kun me tytöt ollaan karattu mummolaan. Mielellämme siis liikumme ja teemme asioita perheenä. 

Esikoistaan odottava ystäväni totesi, että heillä tuskin tulee ongelmia hoitopaikan suhteen - isovanhemmat todennäköisesti lähinnä 'riitelevät' siitä, kumpi saa hoitaa lasta. Heillä molemmat isovanhemmat asuvat alle 10 km päässä, mikä kuulostaa kieltämättä melko mukavalta. Lähtökohtaisesti aivan eri tilanne saada lapsi, kun tietaa avun olevan lähellä. 

Millaisia turvaverkkoja teillä on? 

8 kommenttia:

  1. Hei! Olipa ajankohtainen kirjoitus. Itse olen paljon turvaverkkoasioita tai lähinnä sen puuttumista tässä esikoista odottaessani miettinyt. Meillähän on myös tilanne se, että omat vanhempani ja sisarukseni asuvat satojen kilometrien päässä ja mieheni perhe toisella puolella maapalloa. Tulevan lapsen kanssa olemme siis aika lailla omillamme. Se on hieman pelottavaa ja miehelleni, joka on tottunut siihen, että koko perhe ja kyläyhteisö kasvattaa lapsia yhdessä, tämä tulee varmasti olemaan erityisen haastavaa sisäistää. Mutta kyllä me pärjäämme :)

    - Tanja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vähän pelottavaa, mutta hyvin te pärjäätte :) kannattaa yrittää luoda jonkinlainen turvaverkko hätätapauksia varten. Se ainakin minua itseäni helpottaa, että on edes yksi ihminen lähellä, jonka tiedän auttavan aina :) Noille miehillehän tämä on ihmeellinen tilanne ja varmaan tietyllä tapaa vähän käsittämätönkin.

      Poista
  2. Meillä on aika samalla lailla asiat kuin teillä. Tai on ja oli kun Suomessa oltiin. Miehen suku täällä kaukana ja omat vanhempami yli 400km päässä, vaikka heistä ei valitettavasti muutenkaan juuri hoitajiksi ole kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Ensimmäisenä kuutena kuukautena, jotka siis Suomessa asuimme, ei pieni ollut hoidossa ollenkaan. Täällä sitten tosiaan on toisin asiat. Miehen perhe mielellään välillä leikittää tuota pientä ja välillä ollaan jätetty pieni hoitoon ja lähdetty kahdestaan jonnekkin. On se kyllä aivan eri kulttuuri täällä. En esimerkiksi ensin tiennyt kenen oli eräs pikkuinen vauva tuossa naapurustossa kun tuntui, että se oli aina eri sylissä, kun sitä näin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on varmasti ihan erilaista! Muistan itsekin monta vauvaa, joiden äitiä en oikeastaan edes tiennyt, kun lapsi oli aina eri sylissä - usein myös minun sylissäni :D Ja isommat sisarukset siellä myös pitävät huolta pienemmistä ihan eri tavalla.

      Poista
  3. Todella hyvä ja ajankohtainen kirjoitus. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Näitä asioita on tullut nyt itsekin pohdittua paljon, kun asia alkaa olla ajankohtainen. Meillä on siinä mielessä loistava tilanne, että sekä mun että miehen vanhemmat ja osa sisaruksista asuvat kaikki täällä samassa kaupungissa meidän kanssa. Välimatkat toistemme luo ovat lyhyitä ja kyläillään paljon toistemme luona. Myös sukulaiset asuvat kaikki ihan puolen tunnin ajomatkojen päässä. Ainoastaan veljeni asuu toisessa maassa, mutta muuten verkosto on kyllä todella lähellä ja uskon että apua saattaa olla välillä tarjolla jopa enemmän kuin olisi tarpeen.. :D

    Onneksi myös ystäviä ja serkkuja löytyy läheltä, joilla on samanlainen elämäntilanne. Joko vauva tulossa tai pieniä lapsia jo entuudestaan. Silti olen ajatellut, että olisi kiva tutustua myös uusiin ihmisiin ja lapsiperheisiin kun elämäntilanne kuitenkin tulee muuttumaan niin paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuulostaapa hyvältä lähtökohdalta! Olisi ihanaa, jos olisi perhettä ympärillä :) Ja kannattaa myös tutustua uusiin ihmisiin, se avartaa. Itse tekisin niin monta asiaa eri tavalla jos voisin palata vuoden taaksepäin - esimerkiksi hakeutuisin muiden äitien seuraan enemmän ja hyödyntäisin vertaistukea. Onneksi nyt pikkuhiljaa olen alkanut tutustua muihinkin äiteihin ja toivottavasti vielä enemmän sitten kun tytöt alkaa kaverustumaan muiden lasten kanssa :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan