Did I accidentally marry a finnish?

Huomasin tässä taannoin, että puhun itse nykyään enemmän englantia kuin isämies. Olimme huoltoasemalla ja isämies puhui minulle sujuvaa suomea, kun taas itse vastasin automaattisesti englanniksi - näitä tilanteita tulee vastaan yllättävän usein. Eräänä iltana olimme puolestaan mökillä saunan jälkeen uimassa ja itse pulahduksen jälkeen kiirehdin pois järvestä - oli nimittäin vielä suhteellisen kylmää vettä. Isämies nauroi järvestä - "sinä et ole suomalainen!". Tuossa tilanteessa hän oli meistä se suomalaisempi ja pulikoi hetken, tosin olipa se hänellekin loppupeleissä liian kylmää. 

Jäin pohtimaan hänen kotiutumistaan ja totesin, että melko hyvinhän se on onnistunut - kotiutuminen JA kotoutuminen. 

Syksyllä tulee kaksi vuotta siitä, kun isämies ensi kertaa Suomen maalle laskeutui. Muistan elävästi sen jännityksen, mitä tunsin kun odotin kentällä häntä saapuvaksi. Kovin hiljainen oli mies matkalla kentältä kotiin - liene ollut pieni kulttuurishokki tämä Suomi. Itseni on vaikea edes ajatella, millainen shokki se onkaan ollut - kaikki oli niin uutta ja erilaista. Paljon uutta opeteltiin yhdessä, mutta paljon uutta hän koki myös yksin. Minä olin töissä päivät ja isämies vintiön kanssa kotona - hän on itseasiassa sanonutkin monta kertaa, että ilman vintiön seuraa hän olisi varmasti seonnut. Yhdessä nuo kaksi seikkailivat pitkin silloista asuinaluettamme ja tutustuivat ympäristöön. Vintiö löysi tien kotiin, vaikka olisivat vähän eksyneetkin. 

Kotoutumisessa on auttanut se, että hän pääsi suht nopeasti aloittamaan suomen kielen opinnot. Itseopiskelua hän harrasti jo ennen varsinaisen kurssin alkua, mutta tuo ensimmäinen kurssi ja erityisesti sen opettaja olivat kullan arvoinen apu. Kurssilta hän sai lisäksi ystäviä ja muitakin sosiaalisia kontakteja kuin minä ja vintiö. Tuon ensimmäisen kevään aikana hän jo oppi suhteellisen hyvin suomea ja harjoitteli sekä opiskeli ahkeraan. Harmistus oli suuri, kun opiskelupaikkaa ei vielä ensi hakemisella irronnut, mutta lopulta hän päätyikin opiskelemaan vielä toisen vuoden suomea. 

Tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa isämies tekee oman alan (sosiaalialan) töitä kesätyönä ja aloittaa elokuussa lähihoitaja-opinnot. Lisäksi tosiaan tuo suomen kieli sujuu vallattoman hyvin ja muutenkin hän alkaa hahmottamaan tämän suomalaisen elämänmenon. Sanoisin siis, että kotoutuminen on hänen kohdallaan onnistunut ääremmäisen hyvin. 

Sanotaan, että moni asia vaikuttaa kotoutumisen onnistumiseen - ja se on erittäin totta. Meillä positiivisesti on vaikuttanut kohdalle osuneista virastotahoista esimerkiksi TE-toimiston täti sekä tuo ensimmäisen suomen kurssin opettaja Johanna. Lisäksi meidän lähipiiri on ottanut hänet vastaan äärimmäisen hyvin ja hänet on otettu alusta asti osaksi perhettä. Mieheltäni jos kysytään, niin vintiö myös on osaltaan ollut kotouttamassa häntä tähän arkeen. Myös motivaatio ja into oppia suomen kieli sekä päästä opiskelemaan ovat ajaneet häntä omaksumaan suomalaisuutta. Itse myös väittäisin, että apua on ollut siitäkin, että isämies ei ole hengannut Suomessa pelkästään gambialaisessa seurassa - vaan itseasiassa paria poikkeusta lukuunottamatta suurimmaksi osaksi vältellyt maanmiehiään. 

--

Millaisia kotoutumistarinoita/-kokemuksia teillä muilla monikulttuurisilla on?