Kesälomalla

Vähiin käy ennen kuin loppuu..

Minulla päättyi torstaina yksi ajanjakso elämässä, kun vietin viimeistä virallista äitiyslomapäivää. Pari viikkoa on vielä kesälomaa, sitten pitäisi palata takaisin töiden pariin. Voisin sanoa, että lievästi kaukainen ja absurdi ajatus. Sairaslomalta kesäloman kautta äitiyslomalle ja taas kesälomalle - niin on kulunut viimeinen puolisentoista vuotta. Jotenkin pitäisi asennoitua tuohon töihin paluuseenkin, mutta vielä nautin täysillä kesästä, lomasta ja pienistä rakkaistani. 

Päätin pitää myös blogitaukoa loppulomani ajan, joskin eipä tämä kovin aktiiviseen tahtiin ole päivittynyt kesäpäivinä muutenkaan. Syksyllä töiden lomassa on aikaa kirjoitella paljonkin ja kenties nuo kymmenet luonnoksetkin muotoutuvat julkaisukelpoisiksi. Kerron sitten jälkikäteen tarinoita meidän kesästä - on tiedossa ainakin mökkeilyä, Helsingin saarten kiertelyä, Särkänniemeä ja Tammerfestiä. Pohditaan isämiehen kanssa, että uskallettaisiinko viettää ensimmäisen yö erossa tytöistä festareiden yhteydessä - voi olla, että tämä mamma jänistää siitä kyllä. Eniten keskityn kuitenkin lomalla leikkimään tyttöjen kanssa, halimaan ja pussailemaan varastoon ja rakastamaan täysillä. 


Mukavaa heinäkuun loppua! Palataan elokuussa <3 




6 kommenttia

  1. Oi, ihanalta suunnitelmalta kuulostaa! :) Mutta tsemppiä myös töihinpaluuseen. :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa lomaa sinne! :) Nyt on ihanat säät ja on juuri täydellinen aika nauttia perheen yhdessäolosta ennen kuin palaa töihin! <3

    VastaaPoista
  3. Hei!:) löytyykö sulta instagram tiliä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Löytyypä hyvinkin :) @annemariemilia hakuun, niin pitäisi tärpätä. Se päivittyykin melko aktiivisesti ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.