Ähtärin eläinpuistossa

maanantai 5. syyskuuta 2016

Vielä kun oli kesää jäljellä, käytiin perheen kanssa Ähtärin eläinpuistossa. Mainitsin tuossa Korkeasaaresta kertoessani, että eläintarhat ovat minusta vähän kyseenalaisia paikkoja. Siihen tartuttiin ja ehkä syytä avata tuota ajatusta vähän, kun kuitenkin käymme eläintarhoissa ja mielellämmekin ihan. 

Eläintarhat ovat siinä mielessä hienoja paikkoja, että niiden avulla on pystytty turvaamaan monien lajien säilyminen. Eläintarhoissa parhaimmillaan suojataan lajin tulevaisuutta ja pyritään siihen, että jälkeläisistä ainakin osa palautetaan takaisin luontoon. Monissa eläintarhoissa eläimillä on isot aitaukset, joita on ainakin yritetty somistaa lajin elinympäristön mukaisesti. Eläintarhojen avulla pystymme opettamaan lapsillemme erilaisista eläimistä ekä saada heitä kiinnostumaan luonnosta ja eläimistä entistä enemmän. Toivoisin, että joskus tulevaisuudessa tytöt saavat nähdä eläimiä omassa elinympäristössään heidän omilla ehdoillaan. Siihen asti minusta eläintarhat ovat myös hyviä kasvatuksellisia paikkoja - esimerkiksi Korkeasaaressa ja Ähtärissä on jokaisen lajin kohdalla taulu, joka kertoo lajista ne oleellisimmat. Molemmissa paikoissa saa tutustua erilaisiin kivoihin faktoihin, kuten kotkien siipien kokoihin tai pohtia mitkä sarvet kuuluvat millekin eläimelle. 

On kuitenkin myös niitä kyseenalaisia eläintarhoja, joissa ei mielestäni ole millään tapaa kunnioitettu eläimiä - nuo eläintarhat saavat karvat nousemaan pystyyn ja jopa kyyneleen silmään. On myös minusta tärkeää valita eläintarhan eläimet muunkin kuin turismiarvon perusteella - esimerkiksi jääkarhu ei mielestäni kuulu eläintarhaan, missä se ei saa kokea lajityypillisiä sääoloja koskaan. Suomessahan jääkarhu taitaa olla ainoastaan Ranualla ja se on minusta hyvä juttu. Monien suurkaupunkien eläintarhat ovat minusta noita hieman kyseenalaisia - esimerkiksi Berliinin ja Bronxin eläintarhat eivät saa minulta pisteitä. 

En kuitenkaan itse pääse yli siitä, että eläimien kuuluisi olla vapaana luonnossa. Ideaali tilanteessa eläinten ei tarvitsisi tuolloin luonnossa eläessään pelätä salametsästäjiä tai muuten häiriintyä ihmisistä. Tuohon ideaalitilanteeseen on kuitenkin pitkä matka, jos edes koskaan moinen tulee olemaan todellista. Sitä kohden voimme kulkea ja siinä sivussa tukea niitä hyviä eläintarhoja, jotka tuohon samaan pyrkivät. 

--

Ähtärin eläinpuisto on minusta Suomen eläintarhoista kivoin. Se on miljöönä kiva ja harmitti tälläkin kertaa, että mukana ei ollut kunnollisia eväitä. Nuotio- ja grillipaikoilla olisi mukava syödä kunnon lounasta ja jatkaa sitten eläimien ihailua. Eläimillä on tuolla isot aitaukset ja eläimet tuntuvat viihtyvät hyvin. Ähtärissä ympäröivä metsä on myös käytetty hyväksi elämystä hakiessa - eri kasveja on nimetty ja niihin voi tutustua eläinten ohella.













2 kommenttia:

  1. Oi Ähtäri on tosi kiva paikka <3 Mekin kävimme tänä vuonna siellä ensimmäistä kertaa ja täytyy kyllä sanoa että se oli todella kiva kokemus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ähtäri on huippu paikka :) Minun lapsuuteeni kuului retket Ähtärin eläinpuistoon ja toivottavasti meidän lapset saa sieltä muistoja :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan