Äiti ❤ iskä

Me ollaan isämiehen kanssa tässä kuussa kuljettu yhteistä taivalta neljän vuoden ajan. 

Voisin sanoa, että pitkät neljä vuotta, mutta nopeasti ne ovat ohi vilahtaneet. 

--

 Muistan kuinka pussailtiin rannalta kuutamossa. Muistan kuinka etsittiin taivaalta tähtien joukosta Otavaa. Muistan kun isämies vei minut ensimmäistä kertaa perheensä luo kylään. Muistan kuinka ihailtiin auringonlaskua rannalla. Muistan kuinka juostiin yhdessä lähtevään lauttaan.


Vuosiin on mahtunut monenlaista. 

Monta tuntia on roikuttu puhelimessa ja lähetetty tuhansia viestejä. On itketty lentokentällä eron hetkellä ja jännitetty tapaamista pitkän eron jälkeen. On seikkailtu Senegalissa ja ihailtu poroja Rovaniemellä. On opiskeltu suomea ja mandinkaa - ensimmäistä paremmalla menestyksellä. On käyty pitkiä ja kiivaita keskusteluja monenlaisista aiheista. On kokeiltu yhdessä uusia asioita. On tutustuttu toistemme kulttuureihin. On itketty, naurettu, riidelty ja rakastettu.


Montaa hetkeä en vuosien varrelta vaihtaisi, vaikka välillä on ollut vaikeaakin. 

On selvitty pitkä ja raskas kaukosuhde. On selvitty moninainen ja hankala oleskelulupaprosessi, joka kulutti erityisesti sen epätietoisuuden takia. On selvitty isämiehen kotoutumisesta Suomeen yhdessä. On selvitty raskaasta raskausajasta. On selvitty kaksosten vauvavuodesta. On selvitty uudesta arjesta opiskelujen, töiden ja päiväkodin välillä pelaten. 


Ja onhan me saatu aikaankin jotain, nimittäin kaksi pientä täydellistä itsepäistä valloittavaa neitokaista. 

6 kommenttia

  1. Onnea merkkipäivänä ja kyllä elämään kaikenlaista mahtuu !<3

    VastaaPoista
  2. Onnea yhteisistä vuosista ja paaljoon on tulossa lisää. Oli kiva kuulla vähän tarinaa teistä ja hienosti ootte kyllä jaksaneet monet ylä- ja alamäet!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa kun oot koostanut teidän yhteisestä taipaleesta tärkeitä asioita. Kaikkea hyvää teille tulevaan <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.