Sipulia sängyssä ja muita flunssan kotihoitovinkkejä

Meillä tuoksui aamulla makuuhuoneessa hieman grillille. Yön sängyn päädyssä muhineet sipulit olivat levittäneet ominaista tuoksuaan. Meillä nimittäin sairastetaan taas. Viikonloppuna olin itse kipeä ja nyt on vuorossa lapset. Neiti A kärsii kovasta yskästä ja nuhasta. Neiti B on ollut vain hieman nuhainen, mutta tänään aamulla hänelläkin tuntui yltyvän yskä. Itse melko helposti pidän tytöt kotona, jos he ovat kipeä oloisia, joten isämies sai viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa heidän sairastaessaan, kun itse suuntasin koulutukseen. Levon lisäksi suosin erityisesti lasten flunssanhoidossa mahdollisimman luonnonmukaisia keinoja. Itsekin pyrin pääsemään flunssasta eroon ilman suurempia lääkkeitä, mutta toki ajoittain esimerkiksi antibiootit tulevat tarpeeseen. 

Ajattelin jakaa meillä hyväksi havaittuja flunssanhoito keinoja teillekin.


Limetee 

Tämä Gambiasta mukaan tarttunut flunssantappokeino on tarkoitettu aikuisille. Tämä on sellaista myrkkyä maultaan, että flunssa karkaa yleensä hyvinkin tehokkaasti. Tarvitset vain kaupasta limejä, mielellään luomusellaisia, ja jos limenlehtiä. Limenlehtiä löytyy yleensä jostain mausteosastolta kuivattuna, tuoreet olisivat parhaita, mutta niitä en vielä Suomesta ole löytänyt. Hyvin pestyistä limeistä ja lehdistä keitellään kattilassa teetä - eli noin 10 minuutiksi halkaistut limet ja lehdet kiehumaan. Ensin kannattaa ottaa kupillinen sivuun, suosittelen lisäämään runsaalla kädellä hunajaa, jos ajattelit saada litkun alas asti. Keiteltyä teetä kannattaa käyttää myös höyryhengitykseen, eli kattilan päälle pyyhe, jonka alle sukellat niin, että pääsi ja kattila ovat molemmat pyyhkeen alla. Höyryhengitys itsessäänkin auttaa, mutta lime tuo siihen lisätehoa. 

Inkivääri

Tämä on isämiehen flunssankarkoitus keino number 1. Hän ei juuri koskaan flunssaa sairasta, joten tämä on enemmänkin ennaltaehkäisykeino. Isämies nimittäin jossain muodossa nauttii inkivääriä päivittäin. Välillä hän tekee itselleen inkiväärimehua, mitä juo ja muuten hän pureskelee aamuisin palasen inkivääriä. 

Hunajamaito

Lämmin hunajamaito on lapsille hyväksi havaittu lääke. Illalla annettuna on meillä ainakin helpottanut nukahtamista vähentämällä yskimistä. Keitettyyn veteen liotetaan noin puolikas teelusikallinen hunajaa ja päälle maitoa viilentämään juoma juomakelpoiseksi. 

Mustaherukkamehu

Meillä mummon tekemä mustaherukkamehu on flunssakautena hyvin yleinen juoma. Itse juon sitä lämpimänä ja isämies myös kylmänä. Meillä myös lapset ovat saaneet sairastaessaan laimeahkoa mustaherukkamehua. 

Sipulia sängynpäätyyn

Raakaa sipulia kuorittuna ja pilkottuna sängynpäätyyn. Auttaa öisin avaamalla hengitysteitä. Haittana voimakas tuoksu, joka tarttuu hiuksiin.

Märkiä pyyhkeitä

Ilmankosteuden nostaminen voi auttaa yöllä yskimiseen. Meillä on välillä ripustettu kasteltuja pyyhkeitä kuivumaan makuuhuoneeseen.

Sängyn pääpuolen korottaminen

Taiteltu peitto tai ohut tyyny petarin alla nostaa pääpuolta sen verran, että on helpompi nukkua yskän vaivatessa. Auttaa sekä lapsilla että aikuisilla. 

Mitä flunssan kotihoitokeinoja teillä on? 




5 kommenttia

  1. Sipulit on meilläkin käytössä. Oon kuullu myös lasiin pilkottavasta sipulista mihin lisätää sokeria, annetaa olla puol päivää ja juodaan mehut. Yök, mut kuulemma toimii. Etikkasukat kuulemma alentaa kuumetta, mä oon vieroksunu tota ku ajatus etikasta sängyssä ei houkuta..
    Parhaan patjan nosto vinkin sain synnärin lastenlääkäriltä:paksu kansio patjan alle, toimii!
    Mä ripustan kans flunssaisina pyykkipäivinä pyykit makkariin:)
    Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etikkasukat kuulostaa mielenkiintoiselta! Tuo sipulilitku ei mene vielä testiin :D

      Poista
  2. Hei hyvä vinkki toi hunajamaito lapsille! Se menee kyllä testiin! Mekin ollaan oltu kipeinä koko sakki. Edelleen valuu nenä ja vähän yskii tuo pienin.
    Mä juon aina flunssaisena teetä tai pelkkää keitettyä vettä, johon sekotan limeä/sitruunaa, raastettua inkivääriä ja hunajaa. Pienen oon vienyt suihkuun höyryhengittelemään, kun on ollut limaista yskää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höyryhengitys on kyllä huuippu :) Toivottavasti teilläkin parannutaan pian!

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.