Nyhtökanaburger

Slow food tuesday. 


Nyhtökana 

500 g kanan rintafileitä
4 rkl fariinisokeria
3 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl bbq-kastiketta
3 valkosipulinkynttä
sitruunamehua
mustapippuria

Sekoita maustekastikkeen ainekset keskenään. Siirrä pihvit öljyllä siveltyyn uunivuokaan ja kaada kastike päälle. Peitä vuoka foliolla. Laita uuniin ja uuni päälle 150 asteeseen. Anna kypsyä hiljalleen vähintään 3 tuntia. Revi ylikypsät kanapihvit kahden haarukan avulla ohuiksi säikeiksi. 

Burger -sämpylät
8 kpl

1 pss kuivahiivaa
2,5 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Sekoita hiiva reilusti kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna seistä hetki. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa noin 5 minuuttia ja lisää lopuksi vielä loraus öljyä. Nostata vähintään 2 tuntia kostealla liinalla peitettynä. Jaa taikina 8 osaan ja pyörittele sämpylöiksi. Nosta sämpylät leivinpaperilla puetulle pellille ja litistä hieman. Paista 180 uunissa noin 20 minuuttia. Sämpylät voi voidella kananmunalla ja koristella seesaminsiemenillä halutessasi. 

Koottiin burgereihin nyhtiksen lisäksi pippurimajoneesia, cheddar-juustoa sekä salaattia ja tomaattia.  Seuraksi tehtiin bataattiranskalaisia. 

2 kommenttia

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.