Äiti hukkasi itsensä

Kuka minä olen?

Äiti. Vaimo.

Sisko. Tytär. 

Ystävä. Kaveri. 

Työkaveri. 

Työntekijä. 

Kasvattaja. 

Turvallinen. 

Lämmin. 

Läsnäoleva. 

Reilu. 

Auktoriteetti. 

Äitiyden myötä sitä laittaa sivuun itsensä. Sen, kuka on ja mitä haluaa tehdä - tai kuka oli ja mitä halusi tehdä ennen lapsia. Minulle lapset ovat tärkeintä tässä maailmassa. Heidän takiaan elän ja hengitän. He ovat se, minkä eteen teen töitä ja ketä varten tahdon parantaa maailmaa. He ovat prioriteetti numero yksi - ihan jo senkin takia, että minä (tai me) olemme heidät tähän maailmaan luoneet ja tuoneet. Meillä on velvollisuus elää heitä varten, niin kauan kuin he meitä aktiivisesti tarvitsevat. 

Ennen kuin tapasin isämiehen ja aloin aktiivisemmin haaveilla perheestä, oli minulla omia haaveita. Haaveilin työskentelystä lasten ja naisten oikeuksien puolesta. Haaveilin siitä, että työskentelisin maailman kriisialueilla heidän parissa, ketkä todella apua tarvitsevat. Haaveilin työstä pakolaisleireillä ja kriisitilanteissa. Ajattelin, että en tarvitse omaa perhettä, omia lapsia, koska maailma on pullollaan lapsia, joita voin rakastaa.  Tahdoin olla läsnä rakkaideni elämässä täällä Suomessa, mutta olla vapaa kulkemaan ympäri maailmaa. 

 Nuo haaveet elävät edelleen, mutta ovat sittemmin muuttaneet muotoaan. Nykyään haaveilen trauma- ja kriisityöstä, ehkä terapeutin toimesta. Haaveilen siitä, että voisin auttaa Suomeen kriisialueilta saapuvia. Auttaa heitä löytämään paikkansa tässä yhteiskunnassa ja käsittelemään kokemiaan asioita. Tahtoisin näyttää, miten hieno maailma voikaan olla ja miten ovet aukenevat, kun jaksaa tehdä sen eteen töitä. Edelleenkin tahdon joskus työskennellä ulkomailla ja mahdollisuuksien mukaan kehitysmaissa. Nyt minun täytyy laittaa perheeni tarpeet ensisijalle ja ajatella tulevaisuutta heidän kauttaan - sen kautta, mikä on heille parasta. 

Meillä tuli töissä muutoksia loppusyksystä ja nuo muutokset saivat minut ajattelemaan paljon. Esimieheni siirtyi osittain toisaalle ja eräästä läheisimmästä työkaveristani tuli osittaisesti esimieheni. Tuo muutos havahdutti minut siihen, miten vähän tällä hetkellä työstäni saan. Havahduin kateuden tunteeseen, mitä koin työkaveriani kohtaan - ensisijaisesti olen älyttömän onnellinen hänen puolestaan ja ylpeäkin, mutta samalla myönnän olevani kateellinen. Hän sai loistavan mahdollisuuden kehittyä työssään ja ylentyä, mikä meidän työssä on loppuviimein melko harvinaista. Hän saa työhönsä uusia haasteita, kun taas minun työssäni ei tällä hetkellä ole haasteita laisinkaan. Minä teen töitä yksinomaan siitä syystä, että töitä on tehtävä. Ja se on ihan ok, hyväksyn kohtaloni tällä erää. En kuitenkaan aio luopua haaveistani, enkä aio loppuelämääni tehdä töitä vain työn takia. 

Minä olen kuitenkin tällä hetkellä hieman hukassa. Piilossa jossain monien kerrosten alla. Odottamassa aikaa, kun saan taas löytää itseni.

Miten äitiys on muuttanut teidän haaveita/suunnitelmia?

--

Nuo minua kuvaavat adjektiivit eivät muuten ole minun omaa kuvailuani itsestäni. Ne ovat sanoja, joilla esimieheni on minua kuvaillut. Kenties kauneinta, mitä minulle on itsestäni koskaan sanottu on tullut hänen suustaan, kun hän kuvaili minua turvalliseksi.