Meidän perhe

Mammalandian tammikuun yhteistyöpostauksen aiheena on esitellä omaa perhettä. Kovin suureellisia esittelyjä meidän perhe ei kaipaa, mutta tiivistetysti näin;

Minä.


28 -vuotias yötöitä pakertava äiti. Nautin uppoutumisesta hyviin kirjoihin ja siitä, että saan upottaa sormet taikinaan. Näen maailman kauniina paikkana ja haluan ympäröidä itseni kauneudella - tämä näyttäytyy välillä pienenä materialismina. Olen oppinut olemaan armollinen itselleni ja yritän nähdä muissa hyvää. 


Isämies.


Tuo 31 -vuotias suomalaistunut gambialainen. Superaktiivinen ja liikunnallinen mies. Uppoutuu jalkapalloon niin, että lapset piirtelevät seiniin. Haluaisi matkustaa maailman ympäri. Aloittaa innolla lukemaan kirjaa, mutta jättää ne aina lopulta kesken. On usein ensin ennakkoluuloinen uusia asioita kohtaan, mutta innostuu lopulta helposti. 


Neiti A.


Perheen esikoinen on melkoinen tättähäärä. Omaa vahvan tahdon ja ilmaisee sitä tehokkaasti. Käkättää ja ilveilee mielellään - on perinyt äidiltään ilmeikkäät kasvot. On äärimmäisen mustasukkainen erityisesti isästään ja äiti saa sen tuta, jos kehtaa vaikka iskälle suukon antaa. Tykkää laulaa ja seuraa mielellään äidin ruoanlaittoa.


Neiti B.


Meidän perheen pienokainen. On monessa mielessä siskonsa vastakohta. Ujo ja rauhallinen tyttö, joka syttyy asioihin hitaammin. Nauttii sylissä istumisesta ja kirjojen lukemisesta. Siskonsa tavoin on jääräpäinen ja ilmaisee tahtonsa. Tykkää touhuta kaikenlaista ja tanssiminen on neidin lempipuuhaa.  






Pienen ydinperheemme lisäksi kuvioissa on minun vanhempani eli mummi ja vaari sekä tietenkin rakas vintiö. Tyttöjen eno ja tämän tyttöystävä ovat myös osa arkeamme. Tyttöjen kummit sekä muut meidän vanhempien ystävät luetaan myös osaksi perhettä, koska ilman heitä ei homma pelittäisi puoliksikaan niin hyvin kuin nykyisellään. Erityisessä roolissa on meidän pieni suomalais-gambialainen perheemme, joka koostuu meidän ydinperheen lisäksi parista muusta suomalais-gambialaisesta perheestä. 

Gambiassa perhettä puolestaan riittää sitäkin enemmän - isämiehen äiti sekä kuusi sisarusta ja näiden 18 lasta ovat osa perhettämme siinä missä Suomessa asuva osakin. Gambian perhe on mukana arjessa puhelimen välityksellä ja tytötkin ajoittain saavat jutustella Gambiaan asti. 


Kuvat on ottanut Rimma Photographyn Marjaana Tasala tyttöjen yksivuotiskuvauksen yhteydessä.



--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

4 kommenttia

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.