4 viikon ruokalista

Väkersin sunnuntaina töissä ruokalistaa tulevalle viikolle ja siinä sivussa tein meille kotiin neljän viikon listan. Yleensä teen ruokalistan aina tulevalle viikolle ja sen mukaan käyn ostoksilla. Tosin isämies aina ajoittain onnistuu sekoittamaan pakkaa - esimerkiksi käyttämällä sunnuntaina keskiviikolle tarkoitetun kalkkunanjauhelihan. Miehet; aina sotkemassa asioita. Eipä tämän listan mukaan olisi ollutkaan makaronilaatikkoa tällä viikolla, joten annettakoon moinen aivopieru hänelle anteeksi.

Minusta ruokalistojen tekeminen on mukavaa ja helpottaa viikko-ostoksien tekemistä. Vaikeaa on pysytellä listassa, vaikka se teoriassa helpottaakin arkea huomattavasti - aina ei vain tee sinä päivänä mieli juuri listalla olevaa ruokaa. Meillä lista onkin sellainen sinne päin -versio, joka antaa kuitenkin hyvän pohjan viikon ruoille. 

Tässä siis pidemmittä puheitta meidän tulevien neljän viikon ruokalista:

Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai


kanacurry

couscous

nakkikastike
+ muusi

lohinuggetit +
lohkoperunat


makaroni-
laatikko


lohikastike +
riisi



tikka
masala

falafel
pitaleivät



kanakastike +
riisi




burgerit




uunikala

pitaleivät


+ lohkoperunat


Huomaatte ehkä, että lista on melkoisen kasvisruokapainotteinen (punaisella olevat ovat muuten linkkejä ohjeeseen). Ollaan pyritty syömään pääasiassa kasvisruokaa ja enemmän kalaa. Kanaa sekä kalkkunaa syödään myös ja esimerkiksi tuo listan makaronilaatikko tehdään kalkkunanjauhelihasta (heitän joukkoon myös kesäkurpitsaa ja porkkanaa raasteena sekä tietenkin koskenlaskijaa - nam). Nakkikastikkeeseenkin me laitetaan kalkkunanakkeja. 

Tämän listan tein täysin tutkimatta omia työvuorojani, joten se voi muokkautua matkan varrella melkoisesti. Pääasiassa kaikki ruoat ovat sellaisia, ettei niiden tekemiseen tarvita kummallisuuksia - lukuunottamatta ehkä nyhtökanaa, joka vaatii jonkin verran aikaa valmistuakseen ja hampurilaissämpylöitä, jotka myös vaativat hieman aikaa. Mahdollisuuksien mukaan saatan valmistella ruokia jo edellisenä päivänä, mikä helpottaa varsinkin yövuorojen aikaan ruoanlaittoa. Pyrin mitoittamaan annokset aina niin, että ruoka syödään loppuun samana päivänä. Työharjoittelun aikana isämies on ottanut evääksi edellispäivän ruokaa, mutta koulussa hän syö lounaan. Tytöt syövät myös lounaan päiväkodissa ja itse syön vain kerran päivässä. Ylijäämäruokia, jos sellaisia tulee, pakastan ja niitä tytöt syövät lounaaksi viikonloppuisin tai esimerkiksi sairaspäivinä.  Viikonloppuisin syödään usein ainakin toisena päivänä ulkona ja isämies myös kokkailee, joten jätin listasta viikonloput kokonaan pois.

Keittoja pitäisi syödä kyllä enemmän. Harmi vaan, että isämies ei niin kovin keitoista innostu - paitsi jos leivon rinnalle leipää tai sämpylöitä. Vapaapäiviin voisi toki ottaa keitto + tuore leipä -kombon. 

Tämä lista kaatui tavallaan jo ensimmäisenä päivänä, kun tarjolla oli tonnikalapastalaatikon sijaan uunikalaa mac&cheese lisukkeella sekä tuoreita sämpylöitä - äärimmäisen mielenkiintoinen yhdistelmä oli tämä. Noh, hienous tässä onkin sen muokkailtavuus. Tänään kuitenkin kanacurrya. 

Millaisia ruokia teillä syödään? 
Teettekö ehkä ruokalistan pidemmälle ajalle kerrallaan?

--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

15 kommenttia

  1. Oi, pitäis itsekin tehdä ruokalistaa, helpottais ihan varmasti miun omaa hommaa. Miusta vaikeinta on se miettiminen, että mitä laittais. Kiva, kun siulla tuossa on paljon kasvisruokia, mekin syödään kasvispainotteisesti. Kanasta lehahtaa jostain syystää meidän minityypille punaiset allergiaposket, niin sitä ollaan vältelty nyt. Mutta kalkkunanakit uppoo täälläkin, ja kala :)
    Vuoden kestäneen imetysdieetin jälkeen on aika ihanaa, kun saa pitkästä aikaa käyttää jo joitakin maitotuotteita, juustoja, voita jne. Aukeaa taas ihan uusi makumaailma itselle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No varmasti aukeaa uusi maailma! :D Meillä ei tytöillä onneksi tullut mitään allergisia reaktioita, lukuunottamatta cashew pähkinää aluksi, mutta sekin menee jo. Siitä lähdet vaan kehittelemään ruokalistaa, se on oikeasti aika pelastus ;)

      Poista
  2. Hauska nähdä jonkun toisenkin lista! Alkoi tehdä mieli tikka masalaa :D Mulle on päivien pelastus, kun ei tarvitse miettiä mitä ruokaa tänään tehtäisiin, vaan voin katsoa sen suoraan listasta. Kotiarjessa listaa tulee vamrmasti muokkailtua enemmän kuin itselläni työssä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain inspiraatiota siitä sun listasta ;) Arjessa tulee tosiaan muokkailtua aika paljonkin, mutta on kiva kun on joku pohja.. Työssä varmaan onkin hyvä just tuollain kiertävä, mikä sulla on :)

      Poista
  3. Tällaiset ruokalistat ovat kyllä toimivia ja hyvältä kuulostaa tämä lista :) Minä teen kyllä viikko-ruokalistoja päässäni. Teen yleensä ruokaa isomissa erissä niin, että siitä riittää kahdelle päivälle. Lisäksi syömme ehkä kerran viikossa myös ulkona tai mummolassa. Ruokalistallemme kuuluu sosekeittoja, pastaa kastikkeella ja laatikkoruokia. Tänään teimme härkis-makaroonilaatikkoa! Papuvalmisteinen Härkis oli minulle ihan uusi tuttavuus. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Härkis on kyllä kiva valmiste! Mun suuhun maistuu vielä vähän oudolta, mutta totutellaan siihen tässä. Tytöt onneksi syö lähestulkoon mitä vaan :)

      Poista
  4. Jee, kerrankin lista jossa on enemmän kasvisruokia! :) Täytyykin napata täältä muutama uusi kokeiluun. Me tehdään ruokalista aina viikoksi kerrallaan. Olen sen verran vaihtelunhaluinen, ettei tällainen kiertävä varmaan toimisi, vaikka kätevähän sekin olisi. Se joka viikkoinen ruokalistan miettiminen kun on niin rasittavaa puuhaa :D Mutta helpottaa kyllä arkea ja kaupassakäyntiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon innostunut näistä kasvisruoista nyt ihan totaalisesti :) Kiva jos löytyi jotain uusia! Mää en meinannut tästä myöskään kehittää kiertävää ruokalistaa, se rajoittais liikaa :D Yleensä suunnittelen viikoksi, nyt vaan neljäksi kerrallaan - seuraavalle neljän viikon listalle on jo monta ruokaa suunnitteilla :D

      Poista
    2. Aa huonosti luin, kun ajattelin että tääkin ois sellainen kiertävä mitä nyt on blogeissa paljon näkynyt :) mutta hyvä systeemi tääkin, ei tarvi sitten joka viikko tuskailla sen uuden listan keksimisen kanssa!

      Poista
  5. kiitos, uusia reseptejä kaipaa aina ! meillä ei oo koskaan mitään suurempaa suunnitelmaa vaan mennään niillä mitä kaapista löytyy tai mitä mieli tekee. Käyn pari kertaa kuussa tekees suurostokset jolloin täytän pakkasen ja jääkaapin sekä kuivakaapin. Sitten täydennetään maito yms varastoja tarpeen mukaan. Mies ostaa usein kotia ravintolan jäämäruokia halvalla joten monesti syödään päivälliseksi sitä jolloin ei ennakkoon voi suunnitella. Meillä kokkaa se jolla on aikaa tai jolla on idea. Hirveen sekavalta kuullostaa näin kirjoitettuna , hah, mutta toimiva ja suvuja systeemi meillä. Monipuolista ja enemmän ja enemmän kasvispitoista ruokaa laitetaan. Useammin suomalaista perusruokaa mutta myös kenialaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että sain kiinni teidänkin systeemistä :) Kuulostaa kivalta tuo ravintolan jämäruokien käyttö - helpottaa varmasti arkeakin! Ja kiva, jos sait uusia vinkkejä tästä listauksesta :)

      Poista
  6. Kiitos vinkeistä! :) Oon sen tuhat kertaa miettinyt, että pitäis tehdä ruokalista ja käydä kaupassa tyyliin kerran viikossa. Säästyis rahaa ja mielenterveys. Mutta kun ei.. Se toimi jossain vaiheessa, muttei vissiin mielikuvitus enää riitä niin pitkälle, että keksis tarpeeksi paljon (kasvis)ruokia, jotka on nopeita, vaivattomia & mahdollisimman vähän tiskiä aiheuttavia. ;) Se miettiminen siis tuntuu työläältä - vaikka työlästä ja tyhmää on sekin, että keksii lennosta aina jotain.. Nyt menee heti kokeiluun ainakin toi bataatti-linssi muhennos, kuulostaa täydelliseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sait uusia vinkkejä! :) Ruokalista helpottaa kyllä arkea, varsinkin näin töiden lomassa. Ja jos jotain kannattaa listalta kokeilla, on se ehdottomasti bataatti-linssimuhennos - se on lähestulkoon täydellistä!

      Poista
  7. Ruokalistaa katsoessa tuli mieleen että syödäänkö teillä myös Gambialaista ruokaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä kysymys! Listaa katsoessa voisi ajatella että ei, mutta syödään meillä myös gambialaisia ruokia. Isämies niitä pääasiassa kokkaaa, vaikka osaan minäkin joitain tehdä :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.