Sairaspäivä

Meidän neitokaiset ovat vaihteeksi kipeitä. Välillä tuntuu, että päiväkodin aloittamisen jälkeen he ovat olleet kipeitä vähän väliä - mikä on kai hyvin yleistä, mutta todella raskasta. Viime yöt ovat olleet levottomia tyttöjä vaivaavan yskän vuoksi. Eilen tytöt olivat päiväkodissa, mutta yskän pahenemisen vuoksi pidettiin neidit tänään kotona. Neiti B:llä nousikin kuume, joten oli hyvä, että olivat kotona. 

Ollaan vietetty tänään siis tyttöjen kanssa kotipäivää. Ollaan katseltu lasten ohjelmia, luettu paljon kirjoja, muovailtu vähän muovailuvahalla ja tutustuttu aistien maailmaan Aistiseikkailu kirjan ja korttien avulla. Neiti B:llä nousi iltapäivästä taas kuume ja hän nukkui torkut sylissäni sohvalla. Isämiehen kotiin tultua leivottiin cookieseja ja iltapalaksi piirakkaa. Kaiken kaikkiaan meillä oli siis oikein mukava päivä, vaikka sairastetaankin.

Tässä iltaa kohden, tyttöjen jo mentyä nukkumaan huomasin kuitenkin itsessäni jäätävän väsymyksen ja ärtymyksen. Koko päivä yksin sylissä viihtyvien ja vaativien taaperoiden kanssa neljän seinän sisällä teki tehtävänsä - äiti on vähän väsynyt. Olisin kovin tahtonut lähteä lenkille tai johonkin, mutta kipuileva selkä ei innosta ihmisten ilmoille. Niinpä tyydyin sohvannurkkaan ja iltapala piirakkaan - telkkarista pyörimään Lie to me ja hetki 'omaa-aikaa'.






Miten teidän päivät ovat sujuneet?

Aistiseikkailu kirja ja kortit saatu - niistä kerron tarkemmin lisää vielä myöhemmin.

 --

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia

  1. Haha, meilläkin on ollut marraskuusta asti sellainen lista sairauksia päiväkodin ilmoitustaululla silmätulehduksesta oksennustautiin ja kuumeeseen, täitäkin oli jollain mutta se ei onneksi lähtenyt kiertämään. Tähän asti ollaan selvitty yhden viikon kuumeella (vain E:llä), toivottavasti nyt ei tulis muutakaan ja päästäis vähän pidemmälle kevääseen. Maalis-huhtikuussa nuo taudit yleensä päiväkodissa vähenee. Meillä on niin iso ryhmä, että senkin takia taudit lähtee aina uudestaan kiertämään. Rasittavaa.

    Hei, olisko tyttöjen hiusten hoidosta tulossa postausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on just nyt täivaroitus päiväkodissa :I Toivottavasti ei tule kylään! Mutta flunssaa ja oksennustautia ollaan saatu kokea. Oon kuullut huhuja että vastustuskyky kasvais ja tää loppuis jossain vaiheessa - sitä odotellessa :D

      Ja hei vois olla, jos kiinnostaa! :) Täytyy suunnitella :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.