4 viikon ruokalista vol. 2

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Edellinen neljän viikon ruokalista herätti kiinnostusta ja tuli hyvää palautetta, joten ajattelin jakaa tämän tulevankin kanssanne. Neljän viikon lista oli oikeasti todella kätevä! Taidan siirtyä tähän melkolailla pysyvästi - oli vielä helpompi suunnitella ostoksia neljän viikon listan mukaan kuin viikon listan mukaan. Kauppareissut sai vähennettyä kahteen suurempaan erään ja lähikaupasta haettiin täydennystä. Ainakin meillä tämä pienentää myös ruokalaskua sekä vähentää entisestään ruokahävikkiä (ja vähentää myös heräteostoksia). Kiertävää listaa en ala näistä koostamaan, koska tykkään vaihtelusta liikaa - arkiruokia on sitäpaitsi yllättävän paljon, kun niitä alkaa listaamaan. 

Tähän uuteen listaan otin mukaan keittoja ja maanantaista muodostui keittopäivä. Muuten lista mukailee edellistä eli siinä on paljon kasvisruokia, eikä lainkaan punaista lihaa. Edellinen lista herätti kysymyksen, että syödäänkö meillä gambialaista ruokaa ja vastaus on, että syödään. Gambialaiset ruoat ovat isämiehen erikoisalaa ja hän kokkailee niitä vapaa päivinään eli pääasiassa viikonloppuisin - itse osaan valmistaa muutamia ja pyynnöstä niitä välillä teen. 

Tulevien neljän viikon ruokalista näyttää meillä tältä;

Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai

Kasvissosekeitto ja kauraleipä

Kikherne-fetapihvit ja paistettu riisi

Kanapullat ja
uunikasvikset

Lohi-perunalaatikko

Tortillat



Lohikeitto ja
grahamsämpylät



Kasvisnuudelipihvit
ja lohkoperunat

Kanttarellirisotto

Kanakastike
ja riisi

Uunikala ja
kasvikset

Linssikeitto ja
kurpitsasämpylät

Kanarisotto

Tonnikala lasagnette

Gourmét bullar- kastike ja riisi

Herkkusienipizza


Kananuudelikeitto


Kalapuikot ja perunamuusi


Kalkkunakiusaus
Linssipihvit ja
porkkana-bataattilaatikko

Feta-pinaattifrittata

Kiinnostaako ohje jostain?

--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia:

  1. Löytyisikä kikherne-fetapihvien ja kalapullien ohjetta?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy :) Kikherne-feta pihvien ohje löytyykin jo täältä ; https://jklhkibjl.blogspot.fi/2016/12/3x-kasvispihvi.html ja kalapullien ohjeen naputtelen pikimmiten! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan