Blogin tarina

Mammalandian maaliskuun yhteistyöpostauksen aiheena on avata tarinaa blogin takana - miten blogi on saanut alkunsa. Oli tähän mennessä ehkä hankalin aihe lähestyä! Tässä kuitenkin hieman tarinaa blogin taustasta.

--

Aloitin blogin kirjoittamisen ensimmäistä kertaa keväällä 2012, kun olin saanut tietää, että pääsen tekemään harjoittelua Gambiaan. Matkalla paratiisiin - nimisen blogin elinkaari kesti vuoden loppuun ja se kuihtui palattuani Suomeen. Jäin kuitenkin kaipaamaan kirjoittamista. Tuolloin elettiin isämiehen kanssa kaukosuhteessa ja olin vasta muuttanut Helsinkiin, joten olin aika yksinäinen ja kaipasin tekemistä vapaa-ajalleni. Kypsyttelin ajatusta vanhan blogin henkiin herättämisestä, mutta pikku hiljaa rakentui ajatus uudesta blogista. 



Eteenpäin nimellä aiemmin kulkenut blogi sai alkunsa kesäkuussa 2013. MoMo nimen keksin tyttöjen synnyttyä ja Eteenpäin jäi nimenä historiaan syyskuussa 2015. 

Kirjoitin blogin ensimmäiseen tekstiin näin;

Ajoittain tulee sellainen olo, että haluaisin kirjoittaa. Miksi en siis kirjoittaisi? Onko sillä niinkään väliä, lukeeko tekstejäni kukaan. No ei. Jollain tapaa varmaan parempi, jos ei luekaan. Miksi en kirjoittaisi sitten vaikka päiväkirjaa, miksi tahdon aloittaa blogin kirjoittamisen? No jos nyt kuitenkin joku lukis ja sais mun ajatuksista jotain irti. Eikö se palvelisi molempia? 

Tuosta lähdettiin ja tähän on tultu. Oikeastaan moni asia ei ole muuttunut alkuajoista - pitkään blogi oli vain itseäni varten, mutta pikkuhiljaa rinnalle on tullut muita kulkijoita. Olen saanut tutustua blogin kautta ihaniin ihmisiin ja saanut vertaistukea ihan tuntemattomiltakin. Mammalandian porukkaan pääsin mukaan syyskuussa 2016 ja sen kautta olen päässyt tekemään myös mukavia yhteistöitä.

Omasta mielestäni blogi on kehittynyt vuosien varrella paljon ja positiiviseen suuntaan. Pitkään blogin aihepiiri keskittyi monikulttuuriseen suhteeseen ja kaukosuhteeseen. Sittemmin mukaan on luonnollisesti tullut perhe ja jutut ovat keskittyneet sen ympärille. Olen pohtinut useampaan otteeseen blogin aihepiiriä ja se on lopulta muotoutunut tällaiseksi sekalaiseksi perheblogiksi. Leivonta- ja ruokajutut erotin jossain vaiheessa omaksi blogikseen, mutta se ei tuntunut hyvältä ratkaisulta, joten ne ovat siksi sulautuneet tänne sekaan.



Bloggaamisesta on tullut rakas harrastus, josta en osaisi ihan heti luopua. Toivottavasti saan jatkaa tarinointia ja toivottavasti edelleen joku saa näistä höpinöistä jotain irti. 

Milloin sinä olet liittynyt matkaan mukaan? 


--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.