Mystinen kuume (ja arvonnan voittaja!)

On melkolailla selviö, että jos minulla on jotain mitä odotan, niin jotain tapahtuu ja joudun jäämään kotiin. Näin kävi syksyllä, kun olin odottanut pikkujouluja - meille tuli yrjö kylään. Juha Tapion joulukuinen keikka peruuntui osaltani isämiehen aikataulusotkujen vuoksi ja ystäväni baby showeritkin jäivät välistä jonkun sotkun vuoksi. 

Tänään minun olisi alunperin pitänyt olla koulutuksessa - vaikka tuo koulutus oikeastaan sotki yövuoroni ihan täysin ja olisi aiheuttanut melkoisen univajeen, niin odotin sitä silti aika paljon. Meidän työpaikan koulutuksissa on yleensä tosi hauskaa ja onhan se kivaa, kun saa siinä sivussa juoruilla työkavereiden kanssa ja sosialisoitua. Noh, tuo koulutus lopulta peruttiin kokonaan. Sen sijaan minun olisi pitänyt mennä tänään työpaikalle ihan normi aamuvuoroon ja sitä odotin myös kovasti - varsinaisesti minulla ei suuremmin olisi tekemistä päiväksi ollut, mutta olisin saanut viettää aikaa työkavereiden kanssa pitkästä aikaa.

Niin, olisi siis pitänyt.

Mutta toisin kävi. Neiti B:lle nousi jo torstaiyönä kuume ja perjantaina tytöt olivat kotona - silloinkin meinasin joutua perumaan jo kerran perutun palaverin, mutta onneksi isämies pystyi olemaan kotona. Perjantaina iltapäivällä kuume nousi korkeammaksi ja tyttö oli niin nuutunut, että suunnattiin päivystykseen. Mitään ei löytynyt, vaan kehotettiin seurailemaan ja palaamaan tarvittaessa. Koko viikonlopun kuume on tullut ja mennyt - laskee särkylääkkeellä ja tyttö on oma itsensä, mutta öisin ja päiväuniaikaan kuume on noussut takaisin. Viime yönä neiti heräsi kolmen aikaan ja oli paitsi tulikuuma, itki niin lohduttomasti, että isämies suuntasi neidin kanssa päivystykseen neljän jälkeen. Neiti oli huutanut koko automatkan, mutta antanut lääkärin tutkia itsensä ihan rauhassa - mitään ei löytynyt, joten nyt vaan odotellaan, että tämä mysteeri menisi ohi. 

Pieni on niin kovin reppana kuumeisena ja viihtyy äidin sylissä lepäillen. Neiti A meni tänään yksin päiväkotiin ensimmäistä kertaa ja minä jäin neiti B:n kanssa kotiin lepäilemään. Isämiehellä on koulussa tänään anatomian tentti ja odotetaan jännittyneinä, että miten se oli sujunut. Ainakin ahkerasti on päntätty koko viikonloppu. 





Itse luulen, että mystinen kuumeilu johtuu hampaista ja toivon, että se menee itsestään ohi. Toivottavasti laantuu huomisen jälkeen, että pääsen yövuoroihini - tosin taitaa olla isämiehen vuoro jäädä kotiin, jos kuumeilu jatkuu. 

Onko teidän taaperot kuumeilleet hampaita tehdessään? 

Eilen päättyi myös tuo Aistiseikkailu kirjan ja korttien arvonta. Voittajaksi valikoitui nimimerkillä anna.s kommentoinut osallistuja ja hänelle laitan sähköpostia. Kiitos kaikille osallistujille! 

--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

4 kommenttia

  1. AH, kuinka tuttua tuo, että kun kerrankin on jotain mitä innolla odottaa, niin sitten kuitenkin joku oksentaa. Nyt en halua ilmoittautua firman pippaloihin enkä ystävän kemuihin, kun tiedän, että meille tulee kuitenkin joku noro. Ehkä otan rohkeasti riskin.

    Voi muuten olla hyvinkin mahdollista että hampaatkin vähän kuumeiluttaa. Nyt on muutenkin jotain epämääräistä kuumetta liikenteessä - osa perheestä sairastuu, osa ei ja mitään superräkistä ei onneksi ole kyydissä.

    Pikaista paranemista jokatapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee mieli kyllä mihinkään ilmottautua! Harmittaa myös usein perua viime tipassa, kun tulee jotain kuitenkin.. Ja toivottavasti oli vaan jotain epämääräistä kuumetautia eikä esim tuota vauvarokkoa, mielellään olisi vähän aikaa koko perhe terveenäkin..

      Ja kiitos <3

      Poista
  2. Äh, kyllä tuollainen harmittaa! :( Meidän lapsilla on ollut ensimmäisiä hampaita tehdessä pientä lämpöä, muttei kuumetta.. onneksi! Onko teidän lapsilla ollut tuo vauvarokko jo? Ehkä se olisi tämä perinteinen "kolmen päivän kuume" joka ei oikeastaan aiheuta muita oireita kuin korkea kuume?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauvarokkoon minäkin tässä oon päätynyt! Ei siis ole aiemmin ollut ja vaikka en mitään ihottumaa ole huomannut, niin muuten kuulostais siltä.. Todennäköisesti siis neiti A tulee myös sairastumaan :/ Harmittaa kyllä koko ajan olla kipeänä..

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.