Pages

Omakuva ja sen kauneus

torstai 6. huhtikuuta 2017



Yksi vanhemmuuden suurimpia haasteita lienee se, että saisi lapsista kasvatettua oman arvonsa tuntevia ja itsensä hyväksyviä yksilöitä. Itse koen suurta haastetta tässä asiassa lisäksi siksi, että meidän tytöt tulevat todennäköisesti kohtaamaan elämässään jonkinlaista rasismia tai ennakkoluuloa ihonvärinsä ja kulttuuritaustansa vuoksi. Kuinka siis kasvattaa heistä niin vahvoja ja oman arvonsa tuntevia, että muiden sanat eivät hetkauttaisi? 

Olen itse kipuillut oman minäkuvani kanssa paljon - todella paljon. Nykyään olen siinä pisteessä, että peiliin katsoessani olen pääsääntöisesti tyytyväinen näkemääni ja osaan ajatella itseäni muunakin kuin sinä tyyppinä peilissä. Näen itsessäni sitä, mitä muutkin ehkä näkevät. 



Olen kiitollinen vanhemmilleni monista asioista, enkä voisi kuvitella parempia vanhempia itselleni. Yksi asia, jota en heiltä kuitenkaan ole saanut on tuo terve minäkuva. Näin aikuisiällä olen todennut, että omakuva - minäkuva - itsetunto ovat sellaisia käsitteitä ja asioita, joita harva vanhempieni ikäinen on varmaan nuoruudessaan ajatellut. Ehkä sieltä kumpuaa myös se, että ei olla osattu kasvattaakaan lapsia tietyllä tapaa arvostamaan itseään ja katsomaan itseään rakkaudella. Minun nuoruuttani ja itsetunnon kehitystä on varjostanut ylipaino, mistä olen kuullut kotona paljon. En äkkiseltään muista, että vanhempani olisivat sanoneet ulkonäöstäni juurikaan mitään hyvää ja se on varjostanut myös itsetunnon kehitystä. Olen kyllä kokenut olevani rakastettu, mutta en ole oppinut rakastamaan itseäni.



Minulta onkin mennyt pitkään kehittää omaa minäkuvani ja oikeastaan voin sanoa sen muotoutuneen lopulta vasta lasten synnyttyä. Ensiaskeleet oikeasti terveeseen itsetuntoon otin niihin aikoihin kun muutin pois kotoa. Parhaita ystäviäni tuolloin olivat kolme ihanaa poikaa (miehiä kai jo, mutta aina poikia silti) ja he ovat osaltaan saaneet minut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Muutenkin saan kiittää itseni hyväksymisestä ystäviäni ja heidän rinnallakulkemistaan. Nuoruudessani en nähnyt itsessäni kovinkaan paljon hyviä puolia, mutta ystävien kautta opin näkemään niitäkin. Olen tallettanut sydämeeni ne kerrat kun ystäväni ovat sanoneet minua kauniiksi ja noiden hetkien kautta pikkuhiljaa oppinut itsekin näkemään sen. 

Isämiehen tulo kuvioihin ja kaiken kaikkiaan viettämäni aika Gambiassa on muokanut omakuvaani ja itsetuntoani paljon. Gambiassa olin onnellinen ja se näkyi myös naamasta. Ensimmäistä kertaa elämässäni koin Gambiassa sellaista ylitsevuotavaa ihailua kauneuttani kohtaan - ei aina välttämättä niin aitoa ja vilpitöntä, mutta itsetuntoa kohottavaa ja eheyttävää silti. Gambiassa sain olla onnellinen ja uppoutua siihen, jotain mitä en ole tähän mennessä samalla tapaa Suomessa kokenut.



Gambian ja isämiehen lisäksi yksi suurista ahaa-elämyksistä minäkuvani viimeistelyssä oli Voimauttava valokuva -koulutus. Tuo koulutus piti sisällään erilaisia tehtäviä, joiden kautta mentiin todella syvälle itseen ja pakottauduin näkemään ja kohtaamaan itseni täysin uudella tavalla. Valokuvaus prosessina viimeisteli tuon matkan itseen ja noiden kuvien kautta olen oppinut katsomaan itseäni rakkaudella. 

Alle kolmekymppisenä tuntuu hölmöltä sanoa näin, mutta myös aika on tehnyt tehtävänsä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän itseltään vaatii. Ainakin itse olen viimeisen viiden vuoden aikana oppinut hölläämään koko ajan enemmän ja enemmän - myös ulkonäköni suhteen. Lisäksi olen vahvasti sitä mieltä, että nainen paranee vanhetessaan - joten ne parhaat vuodet ovat vielä edessäpäin. 



Miten kasvattaa tytöistä vahvan itsetunnon omaavia naisia?

Aion yrittää parhaani. Kertoa heille miten kauniita he ovat ja miten paljon heitä rakastan. Kannustaa heitä asioissa, joita he haluavat tehdä. Opettaa heitä arvostamaan itseään ja toisiaan. Näyttää heille, miten jokainen on kaunis tavallaan. Olla läsnä ja rakastaa heitä sellaisina kuin he ovat. 



Kun on saanut aikaan jotain niin täydellistä kuin oma lapsi, on pakko ajatella myös itseään eri tavalla kuin aiemmin. Onhan sen täydellisen lapsen geeneistä puolet tullut minulta. 

Muistakaa rakastaa itseänne! 

Vasta sen opittuamme voimme todella rakastaa muita. 

--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

6 kommenttia:

  1. Tuttuja ajatuksia omalla kohdallakin. Vaikka raskaus toi omia lisäyksiä ulkonäköön, tai no lähinnä siihen mahanahkaan ja sen raidallisuuteen, niin kyllä miekin sanoisin, että oon tyytyväisempi ulkonäkööni, kuin aiemmin. Ehkä se on just se iän tuoma lisä, itsensä hyväksyminen ja rakastaminen. Ja toki sekin, kun prosessoi omassa päässään, ettei halua lapselle antaa kuvaa äidistä, joka peilin edessä voivottelee jotain sinällään ihan mitätöntä asiaa, eikä hyväksy itseään. Terve minäkuva lapselle, siihen yritän panostaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja ajatuksia, joita paljon pohtii :) Mutta hyvin me pärjätään, kun pohditaan! ;)

      Poista
  2. Aikaisemmin on varmaan enemmän ajateltu niin, että ei saa liikaa kehua lasta, ettei vaan ylpisty liikaa tms. Onneksi tuo ajattelumalli on jo muuttunut aika paljon :) Äidiksi tulo on kyllä muuttanut omaa suhtautumista lempeämpään suuntaan myös mulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti myös tuota ylpistymis-ajattelua kyllä! Eikä varmasti meidän vanhemmat ole lapsuudessaan/nuoruudessaan paljon kehuja kuulleet, niin mitenkäs sitä osaisi sitten itsekään. Äitiys kyllä opettaa olemaan lempeä itselleen <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan