Pages

Lasten kanssa ulkoilua

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Toukokuussa Mammalandian yhteistyöpostauksen aiheena on lasten ulkoilu. Näin kesän korvilla erityisen ajankohtainen aihe, koska meillä ainakin pyritään kesäkuukausina elämään ulkoa käsin - sisällä ollaan vaan kun sää pakottaa tai sairastellaan eli toivottavasti hyvin vähän. Erityisen tärkeää ulkoilu on nyt, kun lomaillaan tyttöjen kanssa - nimittäin sisätiloissa ei ikinä saada kulutettua tarpeeksi energiaa ja hypitään kaikki seinille.

Näin kesän tullen ulkoilu on ihanan helppoa - kengät jalkaan, hattu päähän ja menoksi. Meidän neidit rakastaa ulkoilua, mutta vihaavat ulkovaatteiden pukemista ja se onkin melkoista taistelua. En ole vielä ymmärtänyt, että miten lapsi voi olla samaan aikaan täysin vetelä ja pistää kaikin voimin vastaan. 

Viime aikoina ollaan ulkoiltu usein meidän lähimetsissä - metsässä tytöt voivat liikkua vapaammin ja tutkivat mielellään luontoa. Ihan tuossa meidän takapihalla on metsäinen alue, missä tytöt tykkäävät seikkailla ja kiipeillä kallioilla. Paljon ulkoillaan myös omalla pihalla, mikä on kerrostalon pihaksi äärimmäisen viihtyisä ja lisäksi vielä aidattu. Puistoillaan myös jonkin verran, kesällä varmasti enemmänkin - puistoruokailu ja kaverit ovat siihen hyvä houkutin. Kesällä seikkaillaan varmasti enemmän myös muissa puistoissa ja tietty Helsingin saarilla sekä metsissä. 










Kuvat ovat meidän viime viikon ulkoiluilta. Oli ihanaa aloittaa loma auringonpaisteella ja nautiskella lämpimämmistä säistä. Toivottavasti tulee kaunis kesä!

Ulkoillaanko teillä paljon? 
Ja onko kokeilemisen arvoisia puistovinkkejä pääkaupunkiseudulta? 

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan