Meidän perheen matkat

lauantai 20. toukokuuta 2017

Joskus aikoinaan veljelläni oli huoneensa seinällä maailmankartta, mihin hän merkkaili maat, joissa matkustettiin. Kävin mielelläni veljeni huoneessa karttaa ihailemassa ja suunnittelin omia tulevia matkojani. Sittemmin kodeissani on toistunut teemana maailma ja maailmankartta, vaikka varsinaista maailmankarttaa ei kodistani ole koskaan löytynytkään. Olen kai odottanut, että kohdalleni osuu se oikea - the kartta. 

Isotätini jäämistöstä meille kotiutui vanha karttapallo, johon ole vallan rakastunut ja se onkin tyydyttänyt tarpeeni ostaa seinälle sijoitettava taulumainen maailmankartta. Ennen joulua törmäsin kuitenkin Bold Tuesdayn karttoihin ja klikkailin ostoskoriin useamman - vaarille ja veljelleni ostin maailmankartat irrotettavilla tarroilla, kun taas meille kotiin ostin väritettävän maailmankartan. 



Tähän karttaan on tarkoituksena värittää minun ja isämiehen matkat. Minun keltaisella ja isämiehen punaisella - näin yhteisistä kohteista lopulta tulee oranssit. Haaveilen ostavani tytöille joskus oman kartan, mihin väritellään heidän matkojaan. Toivottavasti he perivät halun tutkia maailmaa ja valloittavat monia kohteita. 

Minusta tämä on ihana. Se on yksinkertainen sisustuselementti, mutta kertoo samalla tarinaa. On mukava muistella menneitä matkoja ja toisaalta voi kunnianhimoisesti pyrkiä saamaan koko maailman väritetyksi. 


--

Seuraathan meitä jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo kartta, minkä kokoinen se on? Vastaavasta haaveilen, kuten myös vanhasta karttapallosta. Uuden olen ajatellut ostaa lapsille, mutta ikivanhan haluaisin itselle. Meiltä löytyy lastenhuoneesta matto, jossa on maailmankartta ja siitä aina tutkitaan matkustettuja ja tulevia kohteita. Myös rantapallot löytyy, jotka on kuin karttapalloja, kivoja nekin. Kartat on ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on noin 50x70 cm :) Ja ihana kyllä! Tekisi mieleni värittää se ihan sateenkaarenväriseksi. Karttapallo rantapallot olisivatkin aika kivat :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan