Vanhemmat vapaalla

Me vietettiin isämiehen kanssa viikonloppuna hieman kahdenkeskistä laatuaikaa. Alkuperäisenä ajatuksena oli nauttia lapsivapaata viikonloppua perjantaista sunnuntaihin, mutta neiti B sairastui viikolla enterorokkoon ja täytyi tehdä hieman uusia suunnitelmia. Koko viikonloppureissu uhkasi peruuntua kun myös neiti A:lle nousi kuume, mutta lopulta molemmat tytöt tervehtyivät ja päästiin reissuun, vaikkakin päivää tarkoitettua myöhemmin. Kieltämättä oli hieman absurdi olo kun kaarrettiin autolla parkkipaikalta - oli vaikea uskoa, että oikeasti päästiin lähtemään. 

Viikonloppureissun päätarkoituksena oli juhlia ihanien ystävien rakkautta. Samalla saatiin viettää vähän tarvittua laatuaikaa kahden kesken ja ihan vaan levätäkin - arki kahden esiuhmailijan kanssa on ajoittain aika raskasta. 











Tekipä hyvää ja olipa kivaa! 

Tytöt olivat pärjänneet mummon ja vaarin hoivissa mainiosti - ei merkkiäkään uhmasta ja kiukuttelusta. Pitäisi uskaltaa useammin ottaa aikaa ihan itselleen tai näin parisuhteelle, ei nuo lapset tunnu siitä rikki menevän. Taitaa päinvastoin olla koko perheen etu, että vanhemmat saa vähän relata ja tytöt nauttia isovanhempiensa hoivasta ja huomiosta. 


--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia

  1. Kääk mitä jännitysmomentteja teilläkin ensin ollut. Kiva että pääsitte kuitenkin matkaan. Ja voi miten ihana tuo siun mekko! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan varma, että ei päästä lähteen! :D Onneksi sain positiivisesti yllättyä :) Ja kiitos <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.