Pages

Äiti uupuu kuvista

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Valokuvissa on kiteytyneenä äärimmäisen paljon hetkiä ja ne tuovat mieleen muistoja. Minusta on ihanaa dokumentoida arkea kuviin ja otankin kuvia paljon. Nykyään se on helppoa puhelimellakin, mutta usein kannan mukanani myös kameraa. Arjen otokset tallentuvat useammin puhelimeen, koska se on lähes aina käden ulottuvilla, mutta pyrin ottamaan kamerankin välillä arjessa esille - vaikkapa ulos leikkeihin tai ystävän luona vierraillessa. Blogin myötä kuvia tulee varmasti otettua enemmän kuin jos en tätä kirjoittaisi. Minusta on ihanaa palata kuvien hetkiin ja selailla vanhoja kuvia ja teenkin sitä säännöllisesti. 

Olen kuitenkin havahtunut viime aikoina siihen, että itse puutun kuvista usein. Esimerkiksi meidän Kyproksen loman sadoissa kuvissa on vain muutama missä minäkin olen. Sama juttu molempien Gambian matkojen kuvissa. Arjen kuvissa en vilahda koskaan - ihan kuin minua ei olisikaan. Jos minulle jotain tapahtuisi, niin tytöille ei jäisi kovinkaan monia kuvamuistoja minusta ja vanhempina tytöt voivat ihmetellä, että missä olin heidän tärkeinä hetkinään - olenko aina vaan se tyyppi kameran takana. 

Isämiehestä ja tytöistä on paljon kuvia, koska minulle niiden ottaminen on luontevaa ja haluan ne hetket tallentaa. Isämiehelle ei kuitenkaan ole luontevaa kuvailla hetkiä ja ottaa kuvia muuten vaan. Itse en puolestaan usein pyytämällä pyydä, että minua kuvattaisiin, koska en viihdy kameran edessä kovinkaan hyvin. Täytyisi muuttua itsekkäämmäksi ja pyrkiä olemaan välillä toisellakin puolella kameraa - ehkä kesän retkiltä saan kuvia itsestänikin.


Rakas ystäväni nappasi minusta ja tytöistä tuon ylläolevan kuvan - minusta se on ihana ja täynnä rakkautta ❤

Onko muilla samaa ongelmaa?

--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa

Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan