Kyllä maalla on mukavaa!

Huh, kotiuduttiin tyttöjen kanssa eilen illalla meidän kesän pitkältä roadtripiltä. Ajeltiin siis loppujen lopuksi Helsingistä Tampereen, Ähtärin ja Jyväskylän kautta Kaustiselle neiti A:n kummitädin luo. Kummitädin kanssa ajeltiin vielä Kokkolaan ja lopulta eilen tiputeltiin takaisin kohti etelää. Pitkähköt ajomatkat yksin kahden taaperon kanssa on mielenkiintoisia, eikä oikein koskaan voi tietää, että meneekö reissu kivasti vai vähemmän kivasti. Pääasiassa meidän neidit onneksi ovat ihan mukavaa matkaseuraa ja vaikka ajoittain kiukuteltiin, niin hyvin meidän reissu pääasiassa sujui.

Meidän reissun viimeinen etappi oli siis neiti A:n kummitäti Kaustisella. Olen aina ollut vähän maalainen, vaikka ihan läpikaupunkilainen olenkin, ja nautin ihan täysillä meidän maaseutuvierailusta. Siinä on oma tunnelmansa, kun liikenneruuhkan aiheuttaa ravihevoset ja se, että ikkunasta näkyy (ja ilmassa haisee) navetta. 

 Kummitäti toipui vielä edellisviikon festareista, mutta seikkailtiin silti ympäri kylää ja ajeltiin Kokkolaankin vierailulle. Tytöt nukahtivat Kokkolan reissulla autoon sopivasti niin, että me ehdittiin käydä Paapiin tehtaanmyymälässä hypistelemässä - jotain saattoi tarttua matkaankin. Kierreltiin vähän kansainvälisillä suurmarkkinoilla ja syötiin lounasta kaupungissa. Ruokailun päätteeksi suunnattiin Toivosen eläinpuistoon, joka sijaitsee vähän kaupungin ulkopuolella. Ja olipa muuten hauska kohde! Eläimiä ei ollut lopulta paljonkaan, mutta koiran- ja kissanpennut hurmasivat suloisuudellaan. Hitiksi nousi kuitenkin alueella sijainnut leikkikauppa ja erilaiset leikkimökit - ihan huippuja näin äitinkin näkökulmasta. Kauppaleikit on meillä tällä hetkellä kuuminta huutoa, joten kaupassa viihdyttiin pitkään. Kannattaa käydä tutustumassa, jos satutte noille seuduille.















Ajomatkoilla jaksoin hämmästellä tämän meidän kotimaan kauneutta - ollaan me aika onnekkaita! 

Onko teidän kesään kuulunut roadtrippejä? 


--

Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa


Tsekkaa myös Mammalandian Facebook ja kotisivut

2 kommenttia

  1. Suosittelen Skypetystä kaukosuhteen hoitamisessa! R lähettelee myös jo sujuvasti itse Whatsappin ääniviestejä ja pyytää ottamaan videoita, joita sitten lähetellään "mummille ja papalle". R on kuitenkin kohta 5vee ja on nähnyt elämänsä aikana mun porukoita 2-5kertaa vuodessa (tällä hetkellä valitettavasti just se kaks), ja on kyllä erittäin lämmin ja läheinen suhde kuitenkin molempiin. Rovaniemen reissusta on puhuttu kirjaimellisesti KOKO KESÄ, että joko sinne lähdettäis (Enää kolme viikkoa!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä toimii noi WA -videopuhelut paremmin kun Skype :) Tuolla Gambian mummolassa on vähän huonot verkot usein ja jotenkin toi WA pysyy selkeämpänä. Onneks pääsette kohta mummolaan <3 Mukavaa reissua!

      Poista

Kiitos kun kommentoit! You just made my day a bit better.